ÄLYKKÄÄT ELÄIMET:Mishka-merisaukon oli vaikea hengittää, kun se muutti kaupunkiin. Nyt Mishka on oppinut hoitamaan astmaansa inhalaattorilla ja voi elää rauhassa Seattlessa Yhdysvaltojen luoteisrannikolla.
Merisaukko Mishka on kasvanut Alaska SeaLife Centerin eläintenhoitajien hoivassa. Pienenä se oli pulloruokinnassa.

Pieni saukko työntää kuononsa inhalaattoriin

Merisaukko Mishka on kokenut kovia. Nuorena se löydettiin verkkoon kietoutuneena pienen kaupungin edustalta Alaskasta. Pieni saukko pääsi eläintenhoitajien hoiviin, ja nyt se on ensimmäisenä saukkona maailmassa saanut astma-diagnoosin.

Saukkotyttö on kuitenkin oppinut elämään tautinsa kanssa – Mishka nimittäin osaa työntää kuononsa inhalaattoriin niin, että se saa astmalääkkeensä kaksi kertaa päivässä aivan kuten astmasta kärsivät ihmisetkin.

gaqbmff_-_imgur.gif
Näin Mishka-saukko käyttää inhalaattoriaan.

Saukko sai hengitysvaikeuksia suurkaupungissa

Mishka-merisaukko on viettänyt lapsuutensa pääosin Alaska SeaLife Centerin eläintenhoitajien seurassa. Merisaukon nimi on venäjää ja tarkoittaa pientä nallea tai karhua. Pienenä sillä oli tapana imeä hännänpäätään, kun se yritti saada unen päästä kiinni.

Kun merisaukko kasvoi, se siirrettiin Seattlessa sijaitsevaan akvaarioon, jossa sen hengitysongelmat alkoivat. Tutkimusten jälkeen voitiin todeta, että Mishka on ensimmäinen merisaukko, jolla on havaittu astmaoireita. Astma ei nimittäin ole ihmisen erikoissairaus, vaan se voi iskeä kaikkiin eläimiin, joilla on keuhkot, esimerkiksi kissoihin tai hevosiin.

Saukko sairastui astmaan luultavasti metsäpalojen vuoksi

Astma on keuhkosairaus, jossa keuhkoputkissa on krooninen tulehdus. Se ilmenee hengitysvaikeuksina, limana, yskänä ja hengityksen vinkumisena. Astmassa keuhkoputket ahtautuvat, limakalvot ärtyvät ja erittävät limaa, ja potilaan on vaikea hengittää.

Astma voi johtua esimerkiksi siitepölyn, pölyn, eläinpölyn, homeen tai hengitysilman epäpuhtauksien aiheuttamasta allergiasta. Eläinlääkärit arvelevat, että Mishkan astman syynä on metsäpalojen aiheuttama savu, joka leijui Seattlen yllä juuri silloin, kun merisaukko tuotiin kaupunkiin.