Tuoksugeeni toimii ruusun terälehden soluissa, niiden solulimassa, johon sijoittuvat monet solut biologiset reaktiot ja prosessit. Se löytyi, kun tutkijat vertailivat yhä tuoksuvan Papa Meilland -lajikkeen ja tuoksuttoman Rogue Meillandin geenejä.

Kemistien haaviin jäi geeni, joka ohjaa avainaromin valmistusta.

Kun saat ruusun, nostatko sen nenällesi ja nuuhkaiset. Moni tekee niin – eikä haista mitään. Nykyruusut eivät juuri tuoksu, sillä viljelylajikkeita jalostettaessa tuoksu on jäänyt kauneuden, kestävyyden ja värien varjoon.

Kaikki ei ole menetetty. Yli 15 vuotta tuoksun salaisuutta selvittäneet Lyonin yliopiston biokemistit ovat tunnistaneet geenin, joka ohjaa tärkeimmän aromaattisen yhdisteen valmistusta.

Ruusun ominaistuoksu syntyy monoterpeeneistä, ennen kaikkea geraniolista. Tutkijat ovat kuvitelleet, että ruusu valmistaa sitä terpeenientsyymeillä niin kuin kurjenpolvet, joista yhdiste alun perin eristettiin. Mutta ei! Ruusu turvaa ikiomaan entsymaattiseen koneistoon.  Sitä pyörittävät rhnudx1-entsyymi ja sen toimintaa ohjaava samanniminen geeni.

Jean-Louis Magnard ja kollegat ar­vioivat Science-lehdessä, että nyt ruusuun on mahdollista palauttaa tuoksu. Monilla lajikkeilla tuoksugeeni on tallella muttei toimi. Geenitekniikalla tuoksun saa tietysti myös lajikkeisiin, joista geeni on hävinnyt. Siirtoon kannattaa kuitenkin ryhtyä vain siinä tapauksessa, että ruusun ystävät hyväksyvät gm-ruusun.

 

 

Faktaa kukkien kuningattaresta

Ruusut kehittyivät Aasiassa 60–70 miljoonaa vuotta sitten.

Viljely alkoi Kiinassa tai Lähi-idässä noin 5 000 vuotta sitten.

Antiikissa ruusu oli kauneuden ja rakkauden jumalattarien Afroditen ja Venuksen kukka.

Ensimmäinen moderni ruusu, La France, luotiin Ranskassa 1847 risteyttämällä eurooppalainen ruusu ja kiinalaisnen teeruusu.

Nykyään lajikkeita on arviolta 10 000.

Ruusuista on tunnistettu yli 400 haihtuvaa yhdistettä. 

Ominaistuoksun tärkein aines on monoterpeeni geranioli. Se muodostaa tuoksusta 70 prosenttia.