Eri kasvilajien yhteyttämisteho ei ole vakio-ominaisuus.
C3-kasvit, kuten vehnä, yhteyttävät tavallisella teholla. Ne viihtyvät viileässä ja tuottavat happea enintään 45,9 g/m2/vrk. C4-kasvit, kuten maissi, yhteyttävät muita tehokkaammin. Ne viihtyvät lämpimässä ja tuottavat happea enintään 57,6 g/m2/vrk

 

Syynä siihen, että kasvit yleensä vapauttavat happea ilmaan, on yhteyttämiseksi kutsuttu biokemiallinen tapahtumasarja. Siinä kasvisolut tuottavat hiilidioksidista ja vedestä aurin­gonvalon avulla happea ja glukoosia eli rypälesokeria, jota kasvi käyttää ravinnoksi.

Yhden happimolekyylin (O2) tuottamiseen ja yhden hiilidioksidimolekyylin (CO2) sitomiseen kasvit tarvitsevat noin kymmenen fotonia. Keskimäärin yhteyttävät solut hyödyntävät alle prosentin siitä valosta, jolle ne altistuvat. Vain erityisen tehokkaasti yhteyttävillä kasveilla osuus voi nousta kolmeen prosenttiin. Yhteyttämisen tehokkuuden paljastaa se, paljonko kasvi vapauttaa happea ja sitoo hiilidioksidia. Tase riippuu monimutkaisista hengitysprosesseista, joissa kummallakin kaasulla on tärkeä osa.

Eniten happea tuottaviin kasveihin kuuluvat lämpimien seutujen niin sanotut C4-kasvit. Näiden kuumuutta ja kuivuutta kestävien la­jien solut sitovat tehokkaasti hiilidioksidia ilmasta. ”Tavallisesti yhteyttävät” C3-kasvit taas haihduttavat runsaasti, joten ne viihtyvät viileämmässä ja kosteammassa kuin C4-lajit.