Oikeakätiset:Käsi tekee ihmisestä älykkään, pelottoman ja rikkaan. Näin todetaan tutkimuksissa.

 

 
Albert Einstein oli todella älykäs. Älykkyys voi liittyä siihen, että mies oli oikeakätinen.

1. Oikeakätiset pelkäävät vähemmän

 

Oikeakätiset eivät reagoi pelkoon yhtä voimakkaasti kuin vasenkätiset. Tämän osoittaa brittitutkimus vuodelta 2011.

Koehenkilöille näytettiin kahdeksan minuutin pätkä Uhrilampaat-elokuvasta, ja jälkeenpäin henkilöitä pyydettiin kertomaan näkemästään. Vasenkätisillä ilmeni kerronnan aikana selvästi enemmän traumaperäisen stressin oireita kuin oikeakätisillä, jotka pysyivät tyynempinä.
 

2. Mieli voi paremmin

 

skizo_0.jpg

 

Vasenkätisten osuus väestöstä on noin 10 prosenttia, mutta skitsofreniasta ja muista psyykkisistä häiriöstä kärsivien joukossa vasenkätisiä on peräti 40 prosenttia. Näin kertoo Yalen yliopiston tutkimus.

Sen sijaan vastoin yleisiä uskomuksia vasenkätisillä ei esiinny oikeakätisiä useammin masennusta eikä kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
 

3. Unen laatu on parempi

 

Oikeakätiset nukkuvat rauhallisemmin kuin vasenkätiset, kertoo Toledon yliopistossa tehty tutkimus.

Oikeakätisillä esiintyy vähemmän PLMD:tä eli raajojen yöllistä liikehäiriötä. Tutkimuksen mukaan häiriö esiintyy jopa 94 prosentilla vasenkätisistä.
 

4. Oppimiskyky on parempi

 

klog_0.jpg

 

Sanavarasto, lukeminen, kirjoitus, sosiaalinen kehitys, karkeamotoriikka ja hienomotoriikka. Kaikki tämä sujuu alle 11-vuotiailta oikeakätisiltä vasenkätisiä paremmin, todetaan australialaisessa tutkimuksessa.

Vasenkätiset lapset ovat heikompia oppimaan, sillä heillä toinen aivopuolisko ei ole yhtä hallitseva kuin oikeakätisillä. Juuri toisen aivopuoliskon hallitsevuus luo oppimiselle hyvät edellytykset. Surkein tilanne on niillä lapsilla, jotka käyttävät yhtä paljon molempia käsiä.
 

5. Rahaa tulvii ovista ja ikkunoista

 

Oikeakätiset miehet ansaitsevat parhaiten, vasenkätisillä naisilla sen sijaan menee heikoiten. Ero on keskimäärin noin 3 300 euroa, todetaan Harvardissa tehdyssä tutkimuksessa.

Vasenkätiset hakeutuvat myös oikeakätisiä harvemmin jatkokoulutukseen. Tutkimuksen mukaan tähän voi olla syynä aivojen kognitiivinen tila, joka on oikeakätisillä vakaampi.