Jussi Murtosaari kuvasi helmikuisella Kuusamon-matkallaan upeiden maakotkien elämää.

 

 

Helmikuisen Kuusamon retken pääkohde oli maakotka. Paikkakunnan luontomatkailuyrittäjät tarjoavat useampaakin vuokrattavaa kuvauskojua. Ryhmämme päätyi Oulangan alueelle, pesivän parin reviirille. Paikalla on kotkia kuvattu jo vuosikausia, joten linnut ovat hyväksyneet kuvauspiilot osaksi luontoa. Vaaran laelta avautuu huikaiseva maisema Oulankajoen kanjoniin.

Matkaa tienvarresta kertyy puolitoista kilometriä, ja kaikki ylämäkeen. Onneksemme myös paikanpitäjät ovat luontokuvaajia ja ulkoiluttivat kameroitaan meidän seuranamme. Tällä tavoin järjestyi myös kuljetus.

Maakotka on lintu aivan arimmasta päästä, koska sillä on ihmisestä yleensä vain huonoja kokemuksia. Tämä asettaa kuvaamisellekin suuria vaatimuksia; ihmisestä ei saa näkyä jälkeäkään. Kojuilla pitää olla hyvissä ajoin ennen kotkia ja kameraakin on maltettava liikutella hyvin varovasti, varsinkin lintujen ilmestyttyä paikalle. Vapaammin voi kuvata sitten, kun kotkat syövät rauhassa.

Tämä pariskunta on tullut syömään yleensä iltapäivällä. Paikalle tultiin silti jo ennen auringonnousua. Näin oli hyvää aikaa laittaa metsän pienemmille siivekkäille ravintoa tarjolle. Rasva ja siemenet maistuvat vaaran tiaisille, käpytikoille, närhille ja kuukkeleille. Sopivasti sijoitetut ruokintapaikat antavat kuvaajille tekemistä pääkohteita odotellessa. Odottelu on yleensäkin kojussa olijan päätyö. Varsinaista aktiivista kuvausaikaa on aina vain murto-osa piilossa vietetystä ajasta.

Aamukahdeksalta joukkomme on valmiina kuvauksiin. Ensimmäiset viisi tuntia kuluu lähinnä tiaisten parissa. Paikalla vierailee pari lapintiaistakin, joten tavoiteltavaa riittää. Yhdeltä maakotka ilmestyy. Naaras laskeutuu aukonreunan mäntyyn. Muutaman minuutin jälkeen koiras istahtaa naaraan viereen. Ehdimme ottaa pari kuvaa, kun koiras nousee siivilleen ja linnut parittelevat.

Tiesimme ajankohdan sopivuuden, mutta tilanne tulee silti yllätyksenä. Siinä olikin linnuille tarpeeksi toimintaa yhdelle päivälle, sillä seuraavat kolme ja puoli tuntia naaras kököttää paikallaan eikä koirasta näy. Valitettavan tyypillistä, kotkat toimivat harvoin kuvaajan mieliksi. Tähän olimme kuitenkin varautuneet ja varanneet jo valmiiksi kaksi kuvauspäivää. Seuraavana päivänä kotkien ruokahalu on palannut. Pienen paaston jälkeen naaras tankkasi haaskalla kahteen kertaan, yhteensä yli tunnin. Väliajan se sulatteli ruokaansa kelonoksalla ja kuvaaminen sujui hyvässä yhteisymmärryksessä.