Kuiperin vyöhykkeen kuusi tutkittua kappaletta kulkevat kuin yhtä rataa Auringon lähellä. Ryhmittymisen voi selittää kookas planeetta.

Olemassaoloon uskoo mies, joka tappoi Pluton.

Mikäli Mike Brown, Kalifornian teknisen yliopiston Caltechin tähtitieteilijä, on oikeassa, planeetta on iso. Sillä on massaa kymmenen Maan verran. Se on myös kaukana. Kierros Auringon ympäri voi kestää jopa 20 000 vuotta, ja etäisyys tähdestämme on lähimmilläänkin 200 astronomista yksikköä eli au:ta. Yksi au tarkoittaa Auringon etäisyyttä Maasta eli 150 miljoonaa kilometriä.

Kääpiöt havahduttivat

Brownilla ei ole näköhavaintoa planeettakandidaatista. Hän on päätellyt sen olemassaolon aurinkokuntamme ulkolaidan Kuiperin vyöhykkeen kappaleiden liikkeistä.

Kuiper on Brownin erikoisalaa. Jo vuonna 2003 hän löysi sieltä kääpiöplaneetta Sednan. 2005 oli vuorossa Eris. Se paljastui lähes Pluton kokoiseksi ja tiesi lähtöä aurinkokuntamme pienokaiselle. Vuonna 2006 Kansainvälinen tähtitieteen unioni pudotti Pluton planeetasta kääpiöplaneetaksi. Siitä pitäen Brown on tunnettu miehenä, joka tappoi Pluton.

Uusi planeetta juolahti Brownin mieleen jo Sednan löytyessä, sillä sen rata oli poikkeuksellisen soikea ja kaukana. Kun Kuiperista löytyi lisää vastaavan oloisia kappaleita, Brown otti yhteyttä Konstantin Batyginiin, jonka tiesi tutkivan aurinkokunnan dynamiikkaa.

Kaksikko kiinnitti huomiota kuuden kääpiön rataan. Se oli kaikilla huomattavan soikea ja kulki Auringon läheisyydessä lähes samaa reittiä. Kaikkien rata oli myös kallistunut samaan kulmaan suhteessa Maan ratatasoon.

Alkoi kiihkeä laskenta ja simulointi: mikä synnytti yhtäläisyyden? Tuloksensa kaksikko julkaisi äskettäin Astronomical Journalissa: kääpiöitä paimentaa painovoimallaan kookas planeetta.

Etsinnästä tulee vaikea

Planeettoja on ennenkin löydetty laskelmien perusteella. Neptunus paikantui Uranuksen radassa ilmenneistä häiriöistä, ja myös Pluton olemassaolo ennakoitiin.

Uusi kandidaatti on kuitenkin eri maata. Sitä on haettu sata vuotta ja aina vedetty vesiperä. Brown ja Batygin uskovat kuitenkin vankasti, että tällä kertaa tärppää. Heidän mukaansa on olemassa vain 0,007 prosentin mahdollisuus, että Kuiperin kappaleiden radat kulkevat kurinalaisesti sattumalta.

Etsinnästä tulee työläs. Ratansa takia planeettakandidaatti pysyttelee valtaosan ajasta kaukana Auringosta ja heijastaa siksi hyvin vähän valoa. Havaitsemiseen tarvitaan maailman parhaat teleskoopit ja hyvää tuuria. Brown ja Batygin arvioivat, että urakka kestää 5–15 vuotta.