SpaceX kuljettaa seuraavalla huoltolennolla Kansainväliselle avaruusasemalle puhallettavan teltan, kertoo TechCrunch.

Bigelow Expandable Activity Module (Beam) -teltan kuljettaa asemalle SpaceX:n Dragon-avaruusalus. Raketti laukaistaan matkaan huhtikuun kahdeksantena päivänä. Myöhemmin huhtikuussa aseman robottikäsi purkaa lastin ruumasta ja liittää sen aseman porttiin.

Viimeistään kesäkuussa teltta täytetään ilmalla. Paketin tilavuus kymmenkertaistuu paineistamisen jälkeen.

Puhallettavat moduulit ovat houkuttelevia avaruudessa, koska ne ovat kevyitä ja tilavia. Siten niiden laukaiseminen avaruuteen on myös kiinteitä moduuleita halvempaa.

Teltan on kehittänyt Bigelow Aerospace, jonka Robert Bigelow perusti 15 vuotta sitten. Yhtiö lisensoi puhallettavan teknologian Nasalta, kun Yhdysvaltain kongressi päätti panna jäihin puhallettavien avaruusasuntojen hankkeen Transhabin vuonna 2000.

Ajatus puhallettavista moduuleista syntyi 1960-luvulla. Nasan ensimmäinen kommunikaatiosatelliitti Echo 1 perustui ilmapalloon. Aikanaan teknologia riitti satelliitteihin, mutta miehitettyjä lentoja varten esimerkiksi kumi ei sopinut.

Nykyään materiaalit ovat kehittyneet, ja niistä saadaan turvallisia asumuksia myös ihmisille. Bigelow'n tavoitteena on tehdä hotellihuoneita avaruusturisteille, mutta koska turisteja kuljettavat avaruusalukset eivät ole vielä valmiita, Bigelow on tyytynyt lähettämään moduulinsa ensin avaruusasemalle. Bigelow'n ja Nasan välisen sopimuksen arvo on 17,8 miljoonaa dollaria.

Teltta koostuu useista pehmeistä päällekkäisistä kankaista. Se kestää yhtä hyvin avaruusromun ja pienten meteoriittien törmäyksiä kuin jäykätkin moduulit.

Teltan sisälle asennetaan antureita, jotka mittaavat muun muassa lämpöä ja säteilyä kahden vuoden toiminnan ajan. Astronautit menevät moduuliin kahdesta kolmeen kertaan puolen vuoden välein muutamaksi tunniksi kerrallaan.

Nasa on tilannut Bigelowilta myös suunnitelman ilmatäytteisestä B330-moduulista, jolla ihmiset voisivat matkata kuuhun ja Marsiin.