Maanantain tulipallo piirsi putoamisliikkeellään rajun valojäljen Samuli Vuorisen meteorikameran kuvaan Helsingissä Pitäjänmäellä.

Pääsiäismaanantaina kello 21.44 nähtiin Etelä-Suomesta huomattavan kirkas tulipallo. Ilmiön aiheuttanut kappale lensi Viron yllä ja siitä saapui yli 300 raporttia Taivaanvahtiin.

Pääsiäinen oli rikas taivaanilmiöiden osalta, sillä myös sunnuntai-iltana havaittiin Etelä-Suomessa kirkas tulipallo. Tapahtumien ajallinen läheisyys on lähinnä sattumaa, kappaleiden lentoradoissa ei ole samankaltaisuutta.

"Tulipallon sammuminen jäi piiloon talon taakse, mutta näkyvällä osuudella oli kestoa noin 3,5 sekuntia", kertoo Samuli Vuorinen, jonka automaattikamera tallensi Baltian tulipallon liikkeen näyttävänä piirtona.

"Kuvista päätellen se on ollut äärimmäisen kirkas, ainakin täysikuun tasoa", Vuorinen kuvailee komeaa osumaa.

Vaikka kappale putosi maapallon ilmakehään Viron yläpuolella, näkyi se laajalla alueella Suomessa. Toistaiseksi pohjoisin välähdyksenä näkynyt havainto saatiin Hailuodosta. Suurin osa havainnoista tehtiin Tampereen eteläpuolisessa osassa Suomea.

"Ulkoillessa satuin katsomaan juuri oikeaan suuntaan kohti eteläistä taivasta, kun kirkas koko tienoon valaiseva tulipallo halkoi taivasta suhteellisen rauhallisella nopeudella", kuvailee ilmiön Raaseporista nähnyt havaitsija.

Tulipallo saatiin taltioitua myös Ruotsista käsin paikallisen meteoriverkoston Uppsalan ja Borlängen kamera-asemilla. Suomen ja Ruotsin havaintojen perusteella aurinkokunnan kappale taivalsi ilmakehässä hyvin lähellä Pärnun kaupunkia.

Mahdolliset tulisesta ilmalennosta selvinneet meteoriitit päätyivät ensimmäisessä mallinnuksessa Itämereen Saarenmaan suunnalle. On myös mahdollisuuksien rajoissa, että jotain pientä sirua on päätynyt Saarenmaalle.