Galilei suuntasi ensimmäisenä kaukoputkensa taivaalle ja kirjasi havaintonsa muistiin. Se muutti hänen käsitystään maailmankaikkeudesta ja vei hänet törmäyskurssille katolisen kirkon kanssa.

Kun Galileo Galilei 400 vuotta sitten kohotti kaukoputkensa kohti taivasta, hän tuli aloittaneeksi aivan uuden aikakauden tieteen historiassa. Vaikka Galilei kiitti sydämestään Jumalaa ihmeistä, joita hän oli saanut tarkkailla, katolinen kirkko piti hänen havaintojaan kerettiläisinä, eikä aikaakaan, kun hän joutui paavin pelätyn inkvisition hampaisiin.

 
 

Galileo Galilei kirjoitti: ”Loputon kiitos kuulukoon Jumalalle, kun hän on antanut minulle mahdollisuuden olla ensimmäisenä näkemässä ihmeitä, jotka kaikkien menneiden vuosisatojen ajan ovat pysyneet piilossa ihmissilmältä.”

Kuu, tähdet ja taivas eivät enää olleet entisensä sen jälkeen, kun Galilei vuonna 1609 oli kohottanut kaukoputkensa kohti öistä taivasta.

Kuun kraatterit olivat oli vain yksi hänen uraauurtavista havainnoistaan – havainnoista, jotka asettivat hänet vastakkain oman aikansa uskomusten kanssa mutta joiden ansiosta häntä pidetään yhä yhtenä historian tärkeimmistä tieteilijöistä.

Galileo Galilei laisti lääkärinopinnoista

Galilei syntyi 15. helmikuuta 1564. Uteliaisuus oli hänelle myötäsyntyistä, ja hänen synnyinkodissaan Pohjois-Italian Pisassa arvostettiin oppineisuutta.

Hänen isänsä Vincenzio kuului vanhaan toscanalaiseen aatelissukuun, jonka Galileo-niminen jäsen oli ollut merkittävä lääkäri ja virkamies 1400-luvulla.

Tämän veli oli ottanut perheen suku­nimeksi Galilei. Jäljellä oli kuitenkin enää vain vaakuna muttei varakkuutta, ja elättääkseen perheensä musiikkialan koulutuksen saanut Vincenzio joutui työskentelemään appivanhempiensa kangasliikkeessä.

Vincenzio harrasti musiikkia vapaa-ajallaan. Hän piti sitä matematiikan alalajina ja vihki mieluusti poikansa sävelten mysteereihin.

Galilei soitti luuttua ja urkuja sekä auttoi isäänsä tämän lukuisissa musiikillisissa kokeissa, joissa tutkittiin ääniaaltoja, värähtelyä ja harmoniaa.

Vincenzio toivoi kuitenkin, ettei poika seuraisi hänen jalan­jälkiään vaan hankkisi itselleen tuottoisan ammatin.

Galilei halusi luostariin, mutta se ei tullut kysymykseenkään, sillä perheellä ei olisi varaa elättää köyhyyslupauksen tehnyttä poikaa.

Vincenzio olisi mieluusti nähnyt poikansa lääkärinä, ja lääkärinoppiin tämä myös ilmoitettiin.

Lääke­tieteen opinnot jäivät kuitenkin vähiin, sillä Galilei livisti aina tilaisuuden tulleen matematiikan pariin.

Neljän vuoden kuluttua hänen oli ilmeisesti taloudellisista syistä lähdettävä yliopistosta ilman tutkintoa ja palattava häntä koipien välissä vanhempiensa luo.

Perhe asui nyt Firenzessä, mutta Galilei ei pysynyt siellä pitkään. Hän jatkoi matematiikan parissa itsekseen, ja huhut hänen matemaatikonkyvyistään kiirivät nopeasti.

Pian hän sai paikan matematiikanopettajana Padovan yliopistosta läheltä Venetsiaa.

Siellä hänen tietonsa ja taitonsa matematiikan ja fysiikan alalla osoittautuivat ajan mittaan arvokkaiksi muun muassa venetsialaisille laivanrakentajille.

Kaukoputki avasi uusia näkymiä

Tuolloin 36-vuotiaana hän tapasi kauniin 22-vuotiaan Marina Gamban. He rakastuivat ja saivat kolme lasta.

Vaikka lapset saivat Galilein sukunimen, Galilei ja Gamba eivät koskaan virallisesti avioituneet.

Osasyynä oli se, että Gamba oli rahvasta ja Galilei vanhaa sukua, mutta asiaan vaikutti myös perinne, jonka mukaan tiedemiesten tuli pysyä naimattomina ja käyttää aikansa opetukseen.

 

 

Galileo Galilei oli tuottelias kirjoittaja, joka saneli usein avustajalleen kirjoja ja kirjeitä.

Opettaminen koituikin Galilein onneksi, sillä kesällä 1605 hän sai vallan erityisen oppilaan: Toscanan suurhert­tuan Ferdinando Medicin 17-vuotiaan Cosimo-pojan.

Italia koostui tuohon aikaan lukuisista pikkuvaltioista, joita johtivat runsaasti vaikutusvaltaa uskonnollisissa, yhteiskunnallisissa ja tieteel­lisissä asioissa omaavat herttuat.

Yksi tärkeimmistä oli Toscanan suurherttua, ja vuonna 1605 hänen pojastaan tuli siis Galilein oppilas. Galileille tämä oli tärkeä askel eteenpäin hänen urallaan.

Vuonna 1609 Galilei kuuli huhuja Hollannista, missä oli kokeiltu linssien yhdistämistä niin, että kaukaiset asiat saattoi nähdä kuin ne olisivat olleet aivan lähellä.

Galilei rakensi pian oman ”näkölasinsa” ja alkoi tutkia sillä taivaankappaleita. Kuun kraatterien lisäksi Galilei näki myös muita ihmeitä.

Alkuvuodesta 1610 hän havaitsi neljä pienempää ”planeettaa”, jotka kiersivät säännönmukaisesti Jupiteria.

”Maailman luomisen hetkestä tähän päivään asti kenenkään näkemättömät neljä planeettaa”, hän kirjoitti voitonriemuisena näkemästään.

Hän kirjasi havaintonsa kirjaansa Sidereus Nuncius, 'tähtimaailman sanansaattaja', jossa hän halusi nimetä planeetat Cosimo Medicin mukaan.

Cosimo kuitenkin ehdotti nimeksi ”Medicien tähdet” koko suvun mukaan, jolloin Galilei joutui liimaamaan reiluun 500:aan jo painettuun kirjaan laput uudesta nimestä.

Vaivannäkö kuitenkin kannatti, sillä pian Galilei nimitettiin suurherttuan päämatemaa­tikoksi ja -filosofiksi sekä Pisan yliopiston ensimmäiseksi matemaatikoksi.

Galilei astui piireihin tyylillä. Jo ensimmäisellä matkallaan Roomaan hovimatemaatikkona hän keskusteli havainnoistaan kirkon vaikutusvaltaisimpien miesten kanssa.

Monet heistä olivat hankkineet omat kaukoputket ja pystyivät siten vahvistamaan Galilein havainnot. Arvostettu Accademia dei Lincei otti hänet jäsenekseen, ja hän pääsi jopa paavin puheille.

Törmäyskurssilla kirkon kanssa

Kirkollinen hyväksyntä oli tärkeä, koska tähtitiede oli 1600-luvulla varsin kiistanalainen tieteenala.

Kirkon näkökulmasta oli oikein tutkia Maata ja kaikkea Jumalan sinne luomaa mutta taivas oli asia erikseen: se kuului yksin Jumalalle ja sen hän oli luonut planeettoineen ihmisten asuttaman Maan ympärille.

Uskonpuhdistus oli hajottanut kirkkoa ja vienyt monia katolisia harhaan, joten Vatikaani oli entistäkin kärkkäämpi puolustamaan omia näkemyksiään.

Sata vuotta aiemmin kirkko oli sulkenut tähtitieteilijä Kopernikuksen suun, kun tämä oli väittänyt Maan kiertävän Aurinkoa, ja vielä vuonna 1600 italia­lainen ajattelija Giordano Bruno oli poltettu roviolla samasta väitteestä.

Kun Galilei kuulosteli muiden näkemyksiä ja keskusteli havainnoistaan kirkon miesten kanssa Roomassa, se ei siis ollut vain tieteellistä toimintaa, vaan se saattoi myös pelastaa hänen henkensä.

Galilein kaukoputkella tekemät havainnot olivat ristiriidassa kirkon oppien kanssa.

Vastauksena häneen kohdistuneeseen kritiikkiin Galilei keskusteli vuonna 1612 jälleen näkemyksistään Roomassa ja esitti samalla Vatikaanille osia uudesta kirjastaan, jota hän oli kirjoittamassa Auringosta, Maasta ja niiden paikasta universumissa.

Eräs pappi oli jo leimannut Galilein ”paholaisesta peräisin olevien taitojen harjoittajaksi” ja ”oikean uskonnon viholliseksi”, mutta Roomassa Galileihin suhtauduttiin ymmärtäväisemmin ja häntä varoiteltiin vain aktiivisesti houkuttelemasta ihmisiä uuden maailmankuvan kannalle.

Galilei lupasi kardinaali Roberto Bellarminolle, joka oli myös opiskellut tähtitiedettä, pitää matalaa profiilia ja esittää näkemyksiään vain yhtenä teoriana muiden joukossa – ei siis tosiasiana.

Kriitikkojen suiden sulkemiseksi Galilei sai vieläpä Bellarminon kirjoittamaan itselleen puoltokirjeen.

Bellarmino kirjoitti selkeästi, että Galileita ei syytetty mistään, vaan hänelle oli ainoastaan annettu ystävällinen huomautus, jonka mukaan hänen väittämänsä olivat ristiriidassa pyhien kirjoitusten kanssa.

Galilei palasi kotiin mukanaan asia­kirja, jonka turvin hän uskoi voivansa vapaasti jatkaa tutkimuksiaan. Seuraa­vina vuosina Galilei pitäytyi keskusteluissa vain ystäviensä kanssa.