Geigermittareista kuuluva naksutus kiihtyy korviahuumaavaksi, kun mittarit lähestyvät Tšernobylin kaltaisia paikkoja. Näin ei tapahtuisi ilman Einsteinia. Suhteellisuusteoria selittää tämänkin ilmiön.

 

 

Pripjat, Tšernobyl. Geigermittarit työskentelevät yhä kuumeisesti. Niiden toiminnasta saadaan kiittää Einsteinia ja hänen suhteellisuusteoriaansa.

 

Tšernobyl, Fukushima, Sellafield ja Ranskan Polynesia ovat kaikki paikkoja, missä ydinsaaste saa geigermittarit tikittämään hurjasti. Kun nämä pienet radioaktiivisuutta mittaavat laitteet tuodaan saastuneiden paikkojen läheisyyteen, niiden tikitys kovenee. Tämänkin taustalla on Einsteinin suhteellisuusteoria.

Tikitysäänten syynä ovat hiukkaset

Geigermittarien tikitysäänet ovat peräisin erilaisista hiukkasista, ja suunnilleen joka neljäs naksaus johtuu myoneista – pikkuriikkisistä hiukkasista, joiden elinaika on sekunnin miljoonasosa.

”Ilmakehäämme tulee koko ajan hiukkasia, ja kun ne osuvat ilmakehän atomeihin 20 kilometrin korkeudessa, siinä yhteydessä syntyy myoneja”, selittää kööpenhaminalaisen Niels Bohr -instituutin hiukkasfysiikan emeritusprofessori Benny Lautrup.

Raju vauhti pidentää hiukkasen elinikää

Sen, että myonihiukkaset ylipäätään osuvat maahan, pitäisi oikeastaan olla mahdotonta. Koska ne elävät niin pienen hetken, niiden pitäisi jo tuhoutua, ennen kuin ne ehtivät geigermittarien ulottuville.

”Ne liikkuvat lähes valon nopeudella. Siksi aika kuluu myoneille hitaammin ja ne ehtivät osua maanpintaan”, selittää Benny Lautrup, ja viittaa siihen, että aika kuluu hitaammin kappaleille, jotka ovat liikkeessä. Tämän ilmiön ennusti Albert Einsteinin suhteellisuusteoria.

Myonien ainoa erikoisuus ei siis ole se, että ne kulkevat suunnattoman nopeaa vauhtia – myös niiden elinikä pitenee suhteessa ihmisen elinikään, ja siten myonit voivat kulkea 20 kilometriä alle sekunnin miljoonasosassa.