Entisen vankilamuseon kellarissa Hämeenlinnassa entisöidään sellejä huolella kosteusvaurioiden jäljiltä. Konservaattori ottaa talteen kaikki vankien tekemät raapustukset seinistä ja palauttaa ne takaisin korjattuun seinään.

Nainen injektioruisku kädessä työntää neulaa seinänrakoon.

 

Rakennuskonservaattori Larisa Evstifeeva-Auraniemi on asetellut konservoidut palaset takaisin korjattuun seinärappaukseen.

Hämeenlinna

Vanhan vankilarakennuksen kellarissa on suojamuoveja ja suojapapereita pitkin poikin huoneita. Täällä korjataan kosteusvaurioita. Rakennusmiesten joukossa pyörii rakennuskonservaattori Larisa Evstifeeva-Auraniemi.

Hänen tehtävänsä on palauttaa korjattuihin ja uudelleen rapattuihin seiniin vankien tekemät raapustukset ja tupakalla poltetut jäljet.

– Käsittelin omalla pajallani osia, jotka olivat täysin rikki. Liimasin ne yhteen ja vahvistin toista puolta kipsimaidolla, jotta sitä voi käsitellä, kertoo Evstifeeva-Auraniemi käsissään pyöreähkö osaa vanhaa rappausta, johon joku vanki on piirtänyt sarjakuvahahmon.

Vankilamuseon kellarissa on seiniä avattu lattiasta noin metrin korkeudelle. Viime vuonna Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämän Vankilamuseon toiminta päättyi kosteusvaurioiden takia. Museota ehdittiin pyörittää 18 vuotta, vuodesta 1997. Vankilana rakennus ehti toimia vuoteen 1993 saakka.

Voi hyvinkin olla, ettei vuonna 1871 valmistunutta Suomen ensimmäistä sellivankilaa avata enää koskaan museona, vaan talolle yritetään keksiä muuta käyttöä. Sitä ennen arvorakennus on kuitenkin laitettava kuntoon. Talon ja kokoelmat omistaa Suomen valtio.

Sellien merkinnät kertovat talon historiasta

Larisa Evstifeeva-Auraniemi ahertaa nyt sellissä numero 18. Konservoitavat, vankien tekemät merkinnät eivät näytä kummoisilta. Lähinnä kuin tupakkaa olisi tumpattu seinään, jolloin siitä jää musta jälki. Nekin kertovat kuitenkin talon historiaa ja ovat siksi arvokkaita.

Vanha maalipinta on vaalean sinapinkeltaista. Sillä on vedelty aikoinaan kaikki paikat.

 

Naisella palanen rappausta käsissään, johon on piirrettynä koiramainen hahmo.

 

Tämä on yksi suurimmista vankien tekemistä merkinnöistä, joka vanhan vankilan seinästä pelastettiin.

– Se on tavallista lateksia, joka oli yleisesti käytössä Suomessa 1980-1990-luvuilla niin sisällä kuin ulkonakin. Nyt se on historiallinen maali, Evstifeeva-Auraniemi hymähtää.

– Uudelle rappaukselle tulee silikonimaali. Se on erisävyinen, sillä on eri kiilto ja kyllä sen eron huomaa.

Erikoista korjauksen alla olevassa Vankilamuseossa on se, että vanhoja merkintöjä eli fragmentteja asennetaan takaisin samaan paikkaan, josta ne on irrotettu. Uuteen rappaukseen siis pitää tehdä kolot, johon vanhat seinän palaset sovitetaan takaisin.

– Ennen kuin otin fragmentteja pois, niin kuvasin paikan. Isoissa kuvissa näkyy ikkuna ja putkia ja muita merkkejä, joista tiedän mihin paikkaan palaset palautetaan.

 

Injektioruisku tunkeutuu vanhaan likaiseen seinäpintaan

 

Vanhaa maalipintaa notkistetaan ja vahvistetaan ruiskuttamalla sen taakse erilaisia nestesekoituksia.

Konservaattorin puheessa vilahtelevat ammattitermit: kuivapuhdistus, maalin kiinnitys ja vahvistaminen, maalin injektointi, retusointi ja suojapinnotus. Tuskin kukaan arvasi, että turhautuneen vangin seinään tumppaaman tupakan jälki olisi 2010-luvulla konservaattorin hartaan työn kohteena.

Hissi kummittelee

Larisa Evstifeeva-Auraniemellä on vahva koulutus alalle. Hän on tehnyt entisöintitöitä jo lähes 20 vuotta. Aluksi hän teki sisustusrestaurointeja Pietarissa, Venäjällä. Hän entisöi koristemaalauksia ja kultauksia. Suomeen hän muutti 2005 ja opiskeli Seinäjoen ammattikorkeakoulussa rakennuskonservaattoriksi.

Nyt Evstifeeva-Auraniemeä kiinnostavat isommat kohteet, kokonaiset rakennukset. Vankilassa hän on kuitenkin ensimmäistä kertaa.

– Tämä on kummallinen paikka, täällä kummittelee. Kun teen pitkiä päiviä, niin hissi saattaa lähteä itsekseen liikkeelle, konservaattori hymyilee kohdevalojen loisteessa.