Dawn-luotaimen kuva Cereksestä. Alakulmassa on suurennos kääpiöplaneetan kirkkaista pilkuista.

Kääpiöplaneetta Cereksen pinnalla nähdyt valkoiset pilkut ovat muuttuneet odottamattomasti. Maapallolta katsottuna pisteet näyttävät kirkastuvan Cereksen päivän aikana.

Ceres on Marsin ja Jupiterin välissä olevan asteroidivyöhykkeen suurin kappale. Sen pinnalla olevat kirkkaat pilkut löytyivät Cerestä kiertävän Dawn-luotaimen kuvista.

Näiden muodostelmien koostumusta ja syntytapaa on siitä asti yritetty kuumeisesti selvittää. Todennäköisimmin kyse on pinnan alta esille tulleesta jäästä ja suolasta. Cereksessä tiedetään olevan paljon vettä, muttei ole selvää liittyykö vesi millään tavalla kirkkaisiin pilkkuihin.

Merkittävimmät pilkut sijaitsevat Occator-kraatterin pohjalla. Euroopan eteläisen observatorion HARPS-spektrografin näkemä kirkkauden kasvu johtuu luultavasti siitä, että Auringon valo on muuttanut kraatterissa olevien valkoisten pilkkujen ainetta kaasuksi. Kaasu puolestaan voi heijastaa auringonvaloa erittäin tehokkaasti. Yön aikana kaasu taas hälvenee nopeasti.

Tutkijat huomasivat ilmiön voimakkuuden myös vaihtelevan eri päivinä.

Jos tulkinta pilkkujen aineen muuttumisesta kaasuksi on oikea, Ceres näyttää poikkeavan melkoisesti muista asteroidivyöhykkeen kohteista.