Suurin Bigelow Aerospacen suunnitelluista moduuleista on Olympus, jonka tilavuus on yli kaksinkertainen Kansainväliseen avaruusasemaan verrattuna. Kuvassa on mallikappale, jonka koko vertautuu etualalla olevaan autoon. Kuva Bigelow Aerospace

Yksityiset avaruushotellit ottavat huhtikuussa askeleen kohti toteutumistaan. Bigelow Aerospacen BEAM-moduuli on määrä laukaista Dragon-rahtialuksen kyydissä Kansainväliselle avaruusasemalle 8. huhtikuuta. Pehmeäseinäisen moduulin soveltuvuutta avaruusasemakäyttöön testataan kahden vuoden ajan.

BEAM on pyöreä moduuli, joka on aukaistuna 4 metriä pitkä ja 3,2 metriä halkaisijaltaan. Se asennetaan Kansainvälisen avaruusaseman ilmalukkoon. Koska kyseessä on vasta testattava moduuliteknologia, astronautit eivät saa oleilla moduulissa kuin tilapäisesti. Nasa mittaa säteilyä ja muita olosuhteita moduulin sisälle asennettavilla mittareilla kahden vuoden ajan.

Pehmeäseinäisten moduulien paras puoli on se, että ne voidaan pakata pieneen tilaan laukaisussa ja avata avaruudessa paineistamalla ne. Tämä mahdollistaa paljon isommat rakenteet kuin nykyään käytetyissä "alumiinipurkeiksi" kutsutuissa moduuleissa, jotka eivät mene kokoon laukaisussa. Isompia moduuleita käyttämällä saadaan myös parempi tilavuus/massa-suhde eikä liitosporttejakaan tarvita yhtä montaa.

Bigelow Aerospacelle moduulin testaus ISS:llä on tärkeä virstanpylväs, sillä se tarvitsee näyttöä teknologiansa toimivuudesta. Yhtiön pitkän ajan tavoitteena on tehdä oma avaruushotelli sekä tarjota moduuleitaan kaikille avaruustoimijoille.

Yhtiö lähetti kaksi pienoiskokoista moduulia, Genesis I ja II, avaruuteen vuosina 2006 ja 2007. Pullonkaulana etenemiselle on ollut se, että yksityisen avaruushotellin tarvitsemia yksityisiä miehitettyjä avaruusaluksia ei toistaiseksi ole ollut saatavilla.

Markkinoiden perusmalliksi on suunniteltu BA 330 Nautilus -moduuli, jonka tilavuus on 330 kuutiometriä. Yhtiö toivoo saavansa prototyypin siitä laukaisuvalmiiksi ennen ensi vuoden loppua. Suunnitteilla on myös BA 2100 Olympus -moduuli, jossa olisi tilavuutta 2100 kuutiometriä eli yli kaksinkertaisesti ISS:n yhteistilavuuteen verrattuna.