Aftat voivat olla niin ärsyttäviä, että puhuminen ja syöminen sattuu. Onneksi ne yleensä katoavat parissa viikossa. Mikä afta oikein on?

 

 
Aftat eivät tartu, ja ne katoavat yleensä itsestään parissa viikossa, mutta ne voivat olla ärsyttävän kipeitä.

 

Afta voi kasvaa jopa parisenttiseksi

Aftat ovat suun limakalvon haavaumia, joiden läpimitta vaihtelee milleistä pariin senttiin. Niitä esiintyy lähes puolella ihmisistä.

Syntysyytä ei tunneta, mutta altistavia tekijöitä voivat olla hammastahnat, raudan sekä B- ja C-vitamiinien puute, Crohnin tauti, keliakia ja stressi.

Myös jotkin ruoat, kuten tomaatti ja suklaa, voivat aiheuttaa aftoja. Naisilla niitä voi olla erityisesti kuukautisten aikaan.

Ne eivät tartu, ja yleensä ne paranevat itsekseen 1–2 viikossa.

Suusta löytyy aftoja pahempia juttuja

Karies ja parodontiitti. Afta ei todellakaan ole suun pahin vieras.