Tontut liittyvät jouluun, mutta mistä hahmot ovat peräisin? Onko Pohjolassa ollut tonttujen lisäksi muita yliluonnollisia olentoja?

 

 
Tanskalaisen Johan Lundbyen (1818–1848) maalauksessa tontuilla on päässään tunnusomainen piippolakki.

Pohjoismaisen kansanperinteen tonttujen on tulkittu olevan roomalaisen taruston laarien (latinaksi lares familiares) sukuisia uskomusolentoja.

Roomalaisiin tapoihin kuului kunnioittaa kotipiirin suojelijoita. Usein asunnon keskeistä tilaa, atriumia, koristivatkin niitä esittävät kuvat tai patsaat. Niitä voitiin myös säilyttää eräänlaisessa alttarikaapissa, larariumissa. Kotia ja sen asukkaita suojeleviksi yliluonnollisiksi olennoiksi käsitettyjä laareja palvottiin jumalina ja lepyteltiin erilaisilla uhrilahjoilla.

Yleisesti pelättiin, että vihastuksissaan laari aiheuttaa onnettomuuksia ja pahimmassa tapauksessa tappaa.

Kodin suojelijasta tontuksi

Kun Rooman valtakunta laajeni, antiikin uskonnolliset käsitykset levisivät myös ydinalueen ulkopuolelle. Silloin taikauskoiset pohjoisgermaanitkin saivat niistä vaikutteita.

Skandinaavisessa kansanperinteessä ne ilmenivät tonttu-uskona. Siihen kuului eri suojelushenkiä, kuten koti-, navetta-, riihi-, aitta- ja metsätonttuja. Joulutontut ovat nuorempaa perua.

Ensimmäisenä näitä piippolakkipäisiä pikkuihmisiä kuvasi tanskalainen taidemaalari Constantin Hansen vuonna 1836.