Yökyöpelit tervehtivät kevään ensimmäistä päivää Auringon pyramidilla Meksikon Teotihuacanissa (arkistokuva).
 
Yökyöpelit tervehtivät kevään ensimmäistä päivää Auringon pyramidilla Meksikon Teotihuacanissa (arkistokuva).

 

Älä usko vanhaan väitteeseen, jonka mukaan päivä ja yö olisivat kevätpäiväntasauksena tasan yhtä pitkät.

Yö ja päivä ovat täsmälleen yhtä pitkät hieman ennen kevätpäiväntasausta ja syyspäiväntasauksen jälkeen, sanoo Washingtonissa toimivan U.S. Naval Observatoryn yhteiskuntasuhteiden johtaja Geoff Chester.

"Täsmällinen ajankohta riippuu siitä, missä päin maapallon pintaa sattuu olemaan", hän sanoo.

Silloin kun Auringon keskipiste ylittää päiväntasaajan – mikä on tasauksen varsinainen määritelmä – päivä on joka puolella maapalloa hieman yötä pidempi. Ero selittyy geometrialla, ilmakehällä ja kielellä.

Aurinko on etuajassa

Jos Aurinko olisi vain pikkuruinen valopiste ja Maalla ei olisi ilmakehää, päivä ja yö olisivat kevätpäiväntasauksena molemmat tasan kaksitoistatuntisia.

Aurinko on Maasta katsottuna kuitenkin melkein ojennetun käden pienen sormenpään kokoinen, eli sen läpimitta on puolisen astetta.

Auringonnousu taas määritellään ajankohdaksi, jona Auringon yläreuna alkaa kurkistella taivaanrannan takaa. Auringonlasku puolestaan katsotaan tapahtuvaksi silloin, kun Auringon viimeinenkin rippunen katoaa näkyvistä.

Kevätpäiväntasaus taas tapahtuu sillä hetkellä, kun Auringon keskusta ylittää päiväntasaajan.

Tämän lisäksi Maan ilmakehä taivuttaa valonsäteitä Auringon ollessa lähempänä horisonttia, jolloin kultainen kehrä näyttäisi olevan hieman korkeammalla taivaalla kuin se todellisuudessa onkaan.

Kaiken tämän seurauksena Aurinko näyttäisi olevan horisontin yläpuolella muutamaa minuuttia todellista ajankohtaa aiemmin.

 

Siksi kevään ensimmäisen päivän valoisa aika on itse asiassa hieman pidempi kuin se aikaväli, jona Aurinko kohoaa horisontin ylle ja laskeutuu taas takaisin mailleen.

"Kaikki nämä tekijät saavat yhdessä aikaan sen, että kevätpäiväntasaus ei olekaan se päivä, jona on 12 tuntia valoisaa ja 12 tuntia pimeää", sanoo Chester.

Tasauksessa on silti taikaa

Vaikka päivä ja yö ovatkin eri pituisia, kevään ensimmäinen päivä on siitä huolimatta omanlaisensa.

Kevät- ja syyspäiväntasaukset ovat ensinnäkin vuoden ainoat ajankohdat, joina aurinko nousee idästä ja laskee länteen, sanoo Sky &Telescope -lehden toimituspäällikkö Alan MacRobert.

Tasaukset ovat myös ainoat päivät, joina päiväntasaajalla seisova ihminen voi nähdä Auringon kulkevan suoraan päänsä yli.

Kevätpäiväntasauksena pohjoisnavalla seisova ihminen näkisi Auringon kipuavan horisontin ylle puoleksi vuodeksi.

Etelänavalla seisova taas näkisi sen painuvan horisontin alle puolivuotisen pimeyden merkiksi.

Paavi piti kevätpäiväntasauksen keväässä

Yksi kevätpäiväntasaukseen liittyvä omituisuus on sekin, että se sijoittuu kalenterissa lähes aina maaliskuun 20. tai 21. päivälle – joskus harvoin 19. päivälle, sanoo MacRobert.

Paavi Gregorius XIII perusti vuonna 1582 gregoriaanisen kalenterin, jota valtaosa maailmasta noudattaa edelleen, saadakseen kevätpäiväntasauksen aisoihin.

Jos uutta kalenteria ei olisi otettu käyttöön, kevätpäiväntasaus olisi osunut 128 vuoden välein aina yhtä päivää aiemmaksi ja pääsiäinen olisi hivuttautunut keskitalveen.

"Se johtuu siitä, että vuosi ei ole täysien päivien mittainen", sanoo MacRobert.

Ennen paavin puuttumista peliin roomalaiset ja suurin osa muista eurooppalaisista noudattivat juliaanista kalenteria.

Julius Caesarin käyttöön ottamassa vanhassa ajanlaskussa vuosi oli neljän vuoden ajanjaksolla täsmälleen 365,25 vuorokauden mittainen. Asiat pidettiin raiteillaan lisäämällä joka neljänteen vuoteen karkauspäivä.

Astronominen "trooppinen" vuosi – eli aika, jona Aurinko kiertää Maasta katsottuna kokonaisen kierroksen taivaalla – kestää kuitenkin 365,24219 vuorokautta.

Juliaanisen kalenterin mukaan syys- ja kevätpäiväntasaukset ja vuodenajat tulivat joka vuosi 11 minuuttia entistä aiemmin. Vuonna 1500 kevätpäiväntasaus oli siirtynyt jo maaliskuun 11. päivälle.

Ongelman ratkaisemiseksi paavi päätti, että useimpina tasavuosisatoina (esimerkiksi vuosina 1700, 1800 ja 1900) ei olisikaan karkausvuotta. 400:lla jaollisina vuosina – esimerkiksi vuonna 2000 – karkausvuotta taas vietettäisiin.

Gregoriaanisessa ajanlaskussa vuoden kesto on 365,2425 vuorokautta. "Se on niin lähellä todellista lukemaa, että vuodenajat eivät vaihda paikkaa", sanoo MacRobert.

365,2425 vuorokautta kestävä gregoriaaninen kalenterivuosi on vain 27 sekuntia trooppista vuotta pidempi, joten ylimääräinen päivä tarvitsee lisätä karkauspäivien lisäksi vain noin 3200 vuoden välein.

Geoff Chesterin mukaan tasaukset liikkuvat nykyisin karkauspäivien syklin vaikutuksesta noin kuusi tuntia eteenpäin vuosittain.

Järjestelmä nollautuu aina karkausvuonna ja jättäytyy taas jälkeen, kunnes seuraava karkausvuosi korjaa tilanteen.