Facebookissa on levinnyt videoita, joissa kissat juoksevat henkensä edestä nähtyään kurkun. Miksi ihmeessä kissat pelkäävät kurkkuja?

 

cat animated GIF

 

Kissa syö rauhassa ruokaansa. Sitten se kääntää päänsä ja pelästyy. Kissa hyppää ilmaan ja tekee väistöliikkeen. Se näki kurkun!

 

Kissat ja kurkut kaatavat netin

Kissat, jotka pelkäävät kurkkuja, ovat levinneet netissä viime päivinä. Mutta miksi ihmeessä nämä pienikokoiset kissapedot pelästyvät pitkulaista vihannesta?

Yhtä tyhjentävää vastausta ilmiöön ei ole, sillä kissojen suhdetta kurkkuihin ei ole tutkittu, mutta on olemassa monta ehdotusta siihen, miksi kissat reagoivat niin voimakkaasti.

Kurkut yllättävät kissat

Videoilla kissat ovat rauhassa syömässä tietämättä, että omistaja on asettanut niiden taakse kurkun. Eläinten käyttäytymiseen erikoistuneen Roger Mugfordin mukaan juuri yllätysmomentti on syynä kissojen kauhureaktioon.

 

cat animated GIF

 

”Uskon, että kissojen reaktioon on syynä se, että niiden lähelle on asetettu jotakin niiden huomaamatta sillä aikaa, kun niillä on ollut pää kulhossa. Kissat suhtautuvat epäilevästi kaikkeen uuteen, sillä uusi asia voi olla toinen petoeläin, esimerkiksi käärme”, Mugford selittää The Telegraph -lehdelle.

”Uskon, että kissat reagoisivat samalla tavalla, jos kurkut vaihdettaisiin johonkin muuhun. Esimerkiksi muoviseen kalaan tai naamioon”, jatkaa Roger Mugford.

 

Kissat hyppivät myös vanhaan aikaan

Emme tarkkaan tiedä, miten korkealle tämä kissa hyppäsi, kun kurkku yllätti sen, mutta joka tapauksessa vanhin tunnettu kesykissa eli 10 000 vuotta sitten Kyproksella.