Villisikapesue Luonnontieteellisen museon Maailman luonto -näyttelyssä. Kuva: Marika Turtiainen / Luomus

 

Helsingin yliopiston tutkijaryhmä on selvittänyt, että villisikoja on ollut Suomessa jo kivikaudella. Arkeologisten luulöytöjen perusteella villisikoja on elänyt maassamme ainakin noin 8800–7900 vuotta sitten. Tähän asti on oletettu, että villisika olisi levinnyt Suomeen Virosta ja Venäjältä vasta 1950-luvulta alkaen.

Tutkijoiden havainnot perustuvat muinaisten luulöytöjen radiohiiliajoituksiin. Pelkän arkeologisen löytöyhteyden perusteella luiden iästä ei usein voida olla varmoja. Askolasta ja Joutsasta löydetyistä sian luista teetettiin tarkan iän varmistamiseksi radiohiiliajoitus AMS- menetelmällä Helsingin yliopiston Ajoituslaboratoriossa. Yliopiston tutkijaryhmä on selvittänyt, että villisikoja on ollut Suomessa jo kivikaudella. Arkeologisten luulöytöjen perusteella villisikoja on elänyt maassamme ainakin noin 8800–7900 vuotta sitten. Tähän asti on oletettu, että villisika olisi levinnyt Suomeen Virosta ja Venäjältä vasta 1950-luvulta alkaen.

Tutkimuksissa varmistui, että Askolan ja Joutsan villisianluut ovat 8800–7900 vuoden takaa. Aiemmin Vantaalta löytynyt luu on samalta ajalta.

Nykyisin Suomen ilmasto ei ole suotuisa villisioille aivan eteläosia lukuun ottamatta. Syynä on lähinnä talven kylmyys ja paksu lumipeite, joka vaikeuttaa ravinnonsaantia.

Sikojen luut ovat hyvin harvinaisia Suomen kivikautisissa aineistoissa, ja niiden kohdalla on yleensä epäilty asuinpaikkakerrostumien sekoittumista. Tämän vuoksi on ajateltu, ettei villisikoja olisi elänyt Suomessa edes silloin, kun se ilmaston ja kasvillisuuden perusteella olisi ollut mahdollista.

Ajoitusten myötä on selvää, että villisikoja on pyydetty Suomessa kivikaudella.

"Villisika on ollut suosikkipyyntikohde ja tärkeä osa elinkeinoa kaikilla alueilla, joilla se on elänyt runsaana", kertoo arkeologi Kristiina Mannermaa Helsingin yliopistosta. "Jos villisika olisi ollut yleinen, se näkyisi arkeologisissa luuaineistoissamme. Pienistä määristä ei jää paljon merkkejä vuosituhansien päähän".

Villisika ei muodostanut pysyvää kantaa Suomeen eikä se esiinny arkeologisissa aineistoissa myöhempinä jaksoina.

"Meistä on todennäköistä, että ihminen esti sian vakiintumisen tänne levinneisyyden äärirajoille – aivan kuten lähivuosikymmeninä", jatkaa riistaeläintutkija Petri Nummi. "Viime aikoina sadan yksilön vuosipyynti on riittänyt estämään sian levittäytymisen. Sikaa on voitu metsästää muun pyynnin yhteydessä silloinkin, kun se on ollut vähälukuinen".