Odotus palkittiin, kun pakkashuurun kuorruttama maakotka lensi tykkylumisessa maisemassa suoraan kohti kameraa. Toisaalla filmille tallentui sattumalta tavattu vaikeakulkuista suota ylväästi ylittävä hirvi. Paras otos vaatii aikaa, joskus tuuria.

 

 

Kuvassa maakotka lentää kohti kameraa.

 

Maakotka Perhossa.

Pieni helmipöllö tapitti oksalta

Jani Ylikangas oli kuullut kevättalvisena yönä pöllöperheen isän soidinpuputusta vanhassa kokkolalaisessa kuusimetsässä. Siitä hän tiesi, että helmipöllö yrittäisi pesintää alueella. Toukokuussa auringonlaskun aikaan hän meni katsomaan, joko pöllöpoikue oli lähtenyt maastoon.

– Tällä kertaa kävi hämmästyttävä tuuri. Kun kävelin polkua pitkin, yhtäkkiä tällainen pieni pöllönpoikanen, pikkumenninkäinen, tuijotti suuren kuusen suojasta. Hetkessä oli juuri sitä jännitettä, mikä luontokokemuksista tekee niin ainutlaatuisia ja unohtumattomia.

 

Kuvassa nuori helmipöllö.

 

Helmipöllö Kokkolassa.

Ylikangas jutteli pöllölle hetken rauhoittavasti ja perääntyi hieman. Hän päätyi ottamaan pystykuvan. Siten hän sai haluamansa sommittelun, jossa pöllön pienuus ja kuusen suojaa antavat oksat antoivat kuvalle kehykset.

– Otin niin monta ruutua, että pöllöltä tuli katse, jossa oli tilanteeseen sopivaa intensiivisyyttä. Poistuin paikalta aika nopeasti. Se oli sellainen harvinainen tilanne, jossa kuva tuli aika helpolla. Yleensä pitää tehdä paljon paljon enemmän taustatyötä yksittäisen luontokuvan eteen, toteaa noin 2,5 vuotta harrastuksena kuvannut Ylikangas.

Ylikangas kertoo toukokuussa 2015 otetun kuvan edustavan sitä, mitä hän hakee. Kuvassa on kolmiulotteisuutta, illan hämärän tarjoamaa maalauksellisuutta, rauhallista valoa, vanhan metsän elementtejä ja kohteella on puhutteleva katse.

– Tavoittelen tällaisia aitoja luontohetkiä.

Hirvi lampsi yllättäen suon yli

Oli varhainen kevätaamu huhtikuussa 1974. 14-vuotias Jyrki Portin oli ystävänsä Hannun kanssa lopettelemassa teerien soidinmenojen kuvaamista lapualaisella suolla. He tulivat ulos piilokojusta ja huomasivat liikettä noin sadan metrin päässä suon reunassa.

Portin muistelee, kuinka komeasti hirvi lähti lampsimaan vaikeuksitta märän ja vaikeakulkuisen suon yli.

 

Hirvi ylittää suota.

 

Hirvi Lapualla.

– Se oli valtavan hieno hetki, koska se oli ensimmäinen kohtaaminen ja kuvaustilanteeni hirven kanssa. Kyllä ne parhaimmat kuvat tulivat tuolloin heti ensimmäisellä kerralla, hirvistä valokuvanäyttelynkin koonnut Portin toteaa.

Pojat olivat hiljaa kyykyllään kojun edessä. Todennäköisesti tuuli peitti ääntä eikä hirvi erottanut heitä kojun edestä. Tilanne oli ohi noin minuutissa.

– Muistan sen hetken hyvin, koska se tapahtui valokuvataitelijaurani alussa. Kuvaan edelleen samanlaisella kalustolla ja filmille.

Tilanteen ja muiston voimakkuus sai Portinin valitsemaan juuri kyseisen kuvan.

– Siinä konkretisoituu luonnon käsittämättömyys. Arvostan vanhaa suomalaista metsäsuhdetta ja ajastusmaailmaa. Hirvi edustaa kalevalaista voimaeläintä, joka on itsessään käsittämätön ja selittämätön.

Maakotka lensi kohti kameraa

Valokuvaaja Juha Sahlgren on kuvannut maakotkia talvisin jo lähes 20 vuotta, mutta yksi kuva on noussut ylitse muiden. Se on otettu noin 3 vuotta sitten Perhossa suon reunassa vanerikojusta.

Oli sydäntalvi, pakkasta yli 20 astetta ja maastossa paljon tykkylunta, Sahlgren kertoo.

– Olin odottanut 6–8 tuntia ennen kuin kotka saapui paikalle. Se lähti laskeutumaan 300 metrin päästä ja lensi maanpintaa pitkin suoraan kohti kameraa. Siinä oli ihan muutama sekunti aikaa rajata ja tarkentaa, Sahlgren kertoo.

 

Kuvassa maakotka lentää kohti kameraa.

 

 

Valo ja tunnelma olivat kohdillaan, ja Sahlgren tunsi jo kuvanottohetkellä, että nyt onnistui.

– Näitä hetkiä tulee luonnossa harvoin. En varmaan koskaan tule saamaan yhtä hyvää kuvaa. Ihan senkin takia, että näillä korkeuksilla on harvoin tykkylunta.

Sahlgren valitsi kuvan suosikikseen sen arktisuuden vuoksi. Siinä näkyy talven ankaruus ja kauneus.

– Pidän kovasti Suomen talven ankarimmasta ajanjaksosta eli tammi-helmikuusta. Kuvassa on sydäntalven valot ja ankaruus. Näkee ihan selvästi, kuinka kotkan päässä on aika kovastikin hengityshuurua – näkee, että kylmissä olosuhteissa ollaan.