Si2-lentokone koelennollaan Havaijilla

 

 

Viime vuonna maailmanympärilentonsa ikävästi kesken jättämään joutunut aurinkosähköllä toimiva Solar Impulse 2 -lentokone on nyt valmis jatkamaan matkaansa. Bertrand Piccard nousee koneella ilmaan klo 19 Suomen aikaa Havailijta ja ohjaa koneen pitkälle Tyynen valtameren ylilennolle kohti Yhdysvaltojen länsirannikkoa.

Yhdeksän kuukautta kestäneiden korjausten jälkeen kone on taas lentokuntoinen. Leikki jouduttiin viime vuona jättämään kesken koneen akkujen ylikuumennettua lennolla Japanista Havaijille, sillä vaikka akut olisi vaihdettu uusiin nopeammin, eivät sääolosuhteet olleet enää suotuisia lennon jatkamiselle. 

Solar Impulse 2 on erinomainen lentokone, mutta se toimii maailmanympärilennollaan koko ajan suorituskykynsä rajoilla. Se ei kykenisi puskemaan kovaa vastatuulta vastaan, vaan ennemminkin päinvastoin: sen reitti ja lentokorkeus pyritään valitsemaan lennon aikana siten, että luonto auttaisi menoa mahdollisimman hyvin.

Lento Japanin Nagoyasta Havaijille kesti viisi yötä ja päivää, ja se oli koko maailmanympärilennon pisin yksittäinen osuus. Nyt edessä oleva lento Amerikan mantereelle Kalaeloan lentoasemalta Honolulusta, Havaijilta, Moffettin tunnetulle lentokentälle Mountain Viewissä, Kaliforniassa, kestää laskelmien mukaan 62 tuntia, eli jotakuinkin kaksi ja puoli vuorokautta.

Tarkoituksena on lähteä matkaan juuri ennen auringonnousua, jolloin laskeutuminen tapahtuisi sopivasti Auringon laskiessa. Näin kone voisi lennollaan käyttää hyväkseen mahdollisimman paljon päivänpaistetta.

Lentoa voi seurata reaaliajassa Solar Impulsen nettisivuilla ja kerromme Tiedetuubissakin lennon tapahtumista ennen sunnuntaina aamulla Suomen aikaa tapahtuvaa laskeutumista.

 

 

Konetta lentää nyt Bertrand Piccard, joka on valmistautunut hyvin lentoon etukäteen mm. edellisen, tätäkin pidemmän ja sankarillisemman lennon tehneen André Borschbergin kokemusten perusteella.

Edellinen lento Japanista Havaijille oli noin 8900 km pitkä ja kesti 117 tuntia ja 52 minuuttia. Näin ollen edessä oleva lento on noin puolet siitä.

Tämän jälkeen kone jatkaa sääolojen ja pysähdyspaikoissa tehtävien PR- ja muiden tempausten jälkeen eteenpäin siten, että se pääsee perille matkan alkupaikkaan Abu Dhabiin neljällä loikalla.

Näistä kaksi seuraavaa on varsin lyhyitä lentoja: ensin Yhdysvaltain keskiosiin ja sitten itärannikolle New Yorkiin. Sitten edessä on pitkä Atlantin ylilento Espanjan eteläosiin ja lopuksi pitkä lento sieltä Arabiemiraatteihin.

 

 

Solar Impulsen reitti ympäri maailman