Kemisti Albert Hofmann halusi lääkkeen, jolla saisi vauhtia verenkiertoon. Huhtikuun 19. vuonna 1943 sveitsiläinen päätti kokeilla LSD:tä ja lähti polkupyörällä kotiin. Kotimatkalla maailma ei ollut entisensä.

Bicycle Day

 

Bicycle Dayn mainosjuliste vuodelta 2008.

 

Viime vuonna Bicycle Day eli pyöräpäivä osui sunnuntaille. Tapahtumia oli eri puolilla maailmaa Los Angelesista Melbourneen.

Vaikka nimi vie ajatukset pyöräilijöiden oikeuksiin, raittiimpaan hengitysilmaan tai vähäruuhkaisempiin kaupunkikeskustoihin, juhlitaan varsinaisissa Bicycle Dayn tilaisuuksissa vuosittain Albert Hofmannia.

Sveitsiläiskemisti ajoi 19. huhtikuuta 1943 pyörällä kotimatkan, jota kutsutaan saksaksi nimellä Fahrradtrip eli polkupyörätrippi.

Lääkeyhtiö Sandozin laboratoriossa Baselissa työskennellyt tohtori Hofmann oli jo viisi vuotta ennen kuuluisaa pyörämatkaansa saanut syntetisoitua lysergihapon dietyyliamidin eli LSD:n.

Hofmann huomasi eläinkokeissa lisääntynyttä rauhattomuutta, mutta ei havainnut muita vaikutuksia. Niinpä LSD unohtui pian.           

Kauhu- ja naurukohtauksia – ja sitten pyöräilemään

Vuonna 1943 aamiaispöydässä verenkiertolääkkeen ratkaisua miettiessään Hofmann muisti taas LSD:n. Kemisti uskoi, että häneltä oli aiemmin varmasti jäänyt jotakin huomaamatta. Jos LSD oli pistänyt rottiin vauhtia, miksei se pistäisi vauhtia ihmisenkin verenkiertoon.   

 

 

Sveitsiläinen tiedemies ja LSD:n keksijä Albert Hofmann puhui 100-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi pidetyssä symposiumissa Baselissa, Sveitsissä 13. tammikuuta 2006.

 

Sveitsiläinen tiedemies ja LSD:n keksijä Albert Hofmann puhui 100-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi pidetyssä symposiumissa Baselissa, Sveitsissä 13. tammikuuta 2006.

 

16. huhtikuuta Hofmann koki huimausta ja muita outoja tuntemuksia. Tiedemies epäili, että hän oli LSD:tä kosketellessaan altistunut ihokontaktin kautta johonkin. Hän ei kuitenkaan saanut selville, mistä huimaus johtui. 

Kolme päivää myöhemmin Hofmann päätti niellä ainetta. Hän söi 250 mikrogrammaa LSD:tä, jolla hän kuvitteli saavansa samanlaisia vaikutuksia kuin aiemmin.

Noin 40 minuuttia aineen ottamisen jälkeen kemisti kirjasi pöytäkirjaansa tuntevansa yhtä aikaa huimausta, näköharhoja, puutumista sekä kauhu- ja naurukohtauksia.

Sekavuus alkoi haitata työntekoa siinä määrin, että Hofmann kirjoitti lähtevänsä pyörällä kotiin.

Sitten tulivat hallusinaatiot. Kotimatkalla esineet alkoivat sykkiä ja ihmiset näyttää maalauksellisilta. Kemisti kirjoitti, kuinka itse piru tunkeutui sisälle vartaloon.

Pari tuntia kestäneiden oireiden loppupuolella alkoi olo puolestaan tuntua mukavalta. Värit ja esineiden muodot sekoittuivat saumattomasti toisiinsa ja äänimaisema muuttui sulosoinnuiksi.

Hofmann tajusi, että 250 mikrogrammaa oli ollut liikaa.

Popsimista tieteen nimissä

Tuo huhtikuinen pyörätrippi muutti kuitenkin Albert Hofmannin elämän. Hän havaitsi, että aistivaikutuksia sai aikaan viisi kertaa pienemmilläkin annosmäärillä.

Hofmann päätteli, että pieninä pitoisuuksina LSD voisi hyvinkin toimia lääkkeenä sielunhoitoon.

Myös psykiatrit ja psykoterapeutit innostuivat Hofmannin aineesta. Tohtorin omakohtaisten kokeilujen kautta syntyi Delysid-niminen lääke.

Sandozin patenttilääke sai alkoholistit luopumaan viinasta ja autistit kommunikoimaan. Vakavasti mielisairaiden tilakin kohentui. 

LSD:n vaikutuksista kirjoitettiin yli tuhat tiedeartikkelia. 1960-luvun alussa LSD:tä pidettiin ihmelääkkeenä. Sitten tapahtui kauheita.  

Hofmann eli 102-vuotiaaksi

Vuonna 1906 syntynyt Albert Hofmann kirjoitti myöhemmin pyörämatkastaan ja muista kokemuksistaan kirjan. Sen viimeisin päivitys tehtiin 20 vuotta sitten.

Kirjassaan ”LSD – mein Sorgenkind” Hofmann kertoo ”ongelmalapsestaan” LSD:stä, jota hän itse kutsui ”sielun lääkkeeksi”.

LSD:n käyttö huumaustarkoituksiin toi 60-luvun puolivälissä esille lääkkeen ongelmat. Psykoosin saaneita alkoi jäädä ”tripeille”, josta paluuta normaaliin ei enää ollut.

Delysid ja kaikki lääkekäyttö kiellettiin. Myös Hofmann alkoi äänekkäästi puhua siitä, että väärissä käsissä LSD on vaarallista.

Hofmannia kuitenkin kiukutti se, että LSD:stä tuli samalla tabu. Lääkkeenä ja valvotussa käytössä LSD oli tutkitusti auttanut sairaita ihmisiä. 

LSD:n huumausainekäyttöön myönteisesti suhtautuvat tahot ympäri maailmaa ovat tehneet Bicycle Daysta juhlapäivän.

Useat perinteiset polkupyöräkerhot ympäri maailmaa ovat osallistuneet päivän viettoon autuaan tietämättömänä sen alkuperästä.

Suuria määriä LSD:tä itse käyttänyt Albert Hofmann eli pitkän ja terveen elämän. Keksijä kuoli sydänkohtaukseen 102-vuotiaana huhtikuussa 2008.