Liikenteen metelissä preeriakoirat liikkuvat aremmin kuin hiljaisessa ympäristössä. Kuva: Shutterstock

Ihminen ei anna enää edes yörauhaa.

 

1. Vaaraa vaikea kuulla

Vaaleanruskea kissa loikoilee rauhassa keittiön jakkaralla. Äkkiä viereisellä pöydällä kolahtaa leivänpaahdin ja sinkauttaa leivät esiin. Salamana kissa singahtaa pakoon. Jäljelle jää vain kumolleen kellahtanut jakkara.

Kissavideo näyttää, miten tärkeä varoittaja kuuloaisti on eläimelle. Kotikissalla ei välttämättä ole todellista pelättävää, mutta luonnoneläimille maailma on täynnä uhkia: petoja, jotka käyvät kiinni ja syövät suihinsa.

Kuulon kenties tärkein tehtävä onkin havaita uhat ja tarkkailla ympäristöä. Lajitoverin kanssa viestittely tulee vasta sen jälkeen. Evoluutiossa kuuloelimet kehittyivät jo ennen kuin eliöt oppivat ääntelemään, ja lajinkehityksessä syntyy todennäköisemmin sokeutta kuin kuuroutta.

Herkkyys pelottaville äänille on osoitettu villieläimiltä monin kokein. Australialaisen pikkulinnun naamiosilkkimalurin poikaset hiljenevät, kun kuulevat nauhoitteelta huilukorpin askeltamista. Huilukorppi on niiden pääsaalistaja. Tietyt sammakot pakenevat, kun niille soitetaan niitä syövän lepakon siipien räpytystä. Eräässä tutkimuksessa sammakot ottivat jalat alleen kuullessaan tallenteelta palavaa tulta.

Melu vaikeuttaa vaaran havaitsemista ja pakottaa uhraamaan valppauteen entistä enemmän energiaa.

Eräässä tutkimuksessa Coloradossa Yhdysvalloissa päästettiin kaiuttimista liikenteen ääntä sadan metrin päästä preeriakoirien yhteisöstä. Nämä maan alla pesivät jyrsijät eivät paenneet melua mutta muuttuivat varovaisemmiksi. Liikenteen jylinässä preeriakoirat käyttivät lähes viidenneksen tavallista vähemmän aikaa ruoanhankintaan. Kolmen kuukauden aikana ne eivät näyttäneet mitenkään tottuvan meteliin.

Melu voi häiritä myös muuta kuin lähestyvien petojen huomaamista. Tietyt amerikkalaiset oravat kuuntelevat närhien keskinäistä viestintää arvioidakseen riskiä, että niiden ruokakätköt ryövättäisiin. Joidenkin lintujen ja samoin vesiliskon tiedetään kuulostelevan toisia lajeja valitessaan asuinpaikkaa.

 

 


 

Kaupungin valot harhauttavat  niin muuttolintuja kuin kilpikonnia.

 

2. Muuttajat eksyvät tuhoonsa

Öisen New Yorkin kuuluisa skyline on suuri surmanloukku. Joka vuosi arviolta kymmenentuhatta muuttolintua iskeytyy sen pilvenpiirtäjiin.

Kaikkiaan Pohjois-Amerikassa heittää henkensä sadasta miljoonasta miljardiin lintua joka vuosi, kun ne lentävät päin öisin valaistuja rakennuksia, torneja ja mastoja. Suomessa vastaaviin törmäyksiin kuolee satatuhatta lintua vuodessa, kirjoittavat Jari Lyytimäki ja Janne Rinne kirjassaan Valon varjopuolet.

Ei tiedetä tarkasti, miksi valo johdattaa linnut harhaan. Suositun teorian mukaan valo sekoittaa magneettiaistin, jolla linnut suunnistavat. Kokeiden perusteella eniten häiritsee punainen valo.

Valo ei eksytä tuhoon vain lintuja. Surmansyöksyjä tekevät myös merikilpikonnien poikaset. Kun ne kuoriutuvat munasta, ne lähtevät kohti merta sen yllä olevan valonkajon perusteella. Rannikon keinovalot vetävät niitä kohtalokkaasti väärään suuntaan. Lisääntyvän valosaasteen takia yhä harvempi poikanen saavuttaa meren.

 

 


 

Öinen valaistus varhaistaa lintuemojen sisäistä kelloa.

 

3. Lintujen pesintä aikaistuu

Kaupunkilinnun elämä on kiivastahtisempaa kuin sen maalaisserkun. Mustarastaat Etelä-Saksan Münchenissä kypsyvät pesintäpuuhiin keväällä parikymmentä päivää aiemmin kuin maalla metsässä, huomasivat Glasgow’n yliopiston Davide Dominoni ja Max Planck -instituutin Jesko Partecke.

Syynä aikaistumiseen ovat keinovalot, jotka valaisevat kaupunkia yöt läpeensä. Tutkijat olivat kiinnittäneet sataan vapaana elävään mustarastaaseen valoa mittaavan laitteen ja osoittivat, että kaupungissa vuorokauden valojakso venyy.

Kaupunkilintu kokee päivät keskimäärin 49 minuuttia pidemmiksi kuin maalaislintu. Tämä tarkoittaa Etelä-Saksan maaliskuussa sitä, että kaupunkilaislintujen kevät on 19 vuorokautta edellä. Saman verran linnut ovat myös edellä lisääntymisvalmiudessaan.

Päivän pituus on linnuille tärkeä vihje. Sen mukaan ne ajoittavat niin vuorokaudenaikaan kuin vuodenaikaankin liittyviä toimia, kuten ruoanhankintaa ja lisääntymistä. Keinovalo rukkaa näitä ajoituksia.

Aktiivisuuden muutokset juontavat hormonitoiminnan muutoksiin, jotka valo käynnistää. Niitä Davide Dominoni on tutkinut työtovereidensa kanssa talitiaisilta. Hän esitteli tutkimustaan Yhdysvaltain tiedeviikolla San Josessa helmikuussa.

Tutkijat pitivät tinttejä erilaisissa valaistusoloissa, jotka vaihtelivat täysin pimeästä viiden luksin hohteeseen. Viiden luksin valaistustaso on yöllä puistossa katulampun alla.

Mitä enemmän valoa riitti, sitä virittyneemmäksi elimistö kävi. Stressihormonin toiminta vilkastui, ja pimeähormoni melatoniinin pitoisuus väheni päiväsaikaiseen tapaan. Melatoniinin tehtävänä on valmistaa elimistöä yöpuulle.

– Pimeäryhmässä linnut sovittivat aktiivisuuaikansa vain päivään, Dominoni kuvaili. – Kun yöhön lisättiin valoa, niiden toiminta ulottui yöhön.

Siitä voi olla hyötyäkin. Lepo kärsii, mutta ruoka-apajille pääsee aiemmin.

Kaupungeissa linnut aloittavat myös laulamisen aiemmin. Varhainen konsertoija saattaa parantaa pariutumismahdollisuuksiaan. Toisaalta jos koiras yltyy keinovalon takia laulamaan väärään aikaan ilman, että mikään naaras kuulee, se tekee turhaa työtä.

 

 


 

Mustakurkkukolibrille ympäristön metakka osoittautui onnenpotkuksi.

 

4. Melu tarjoaa suojaakin

Yleensä ihmisen aiheuttama möykkä stressaa ja karkottaa, mutta jotkin lajit voivat hyötyäkin. Näihin kuuluu mustakurkkukolibri, joita asustaa New Mexicossa Yhdysvalloissa.

Siellä maaperästä nostetaan liuskekaasua, ja pumppausasemia on luonnonympäristöissä pitkin poikin osavaltiota. Osassa asemista jymisee komp­ressori, osassa taas vallitsee hiljaisuus. Tämä tarjosi valmiin koeasetelman melututkimuksiin, ja tutkija Clinton Francis kollegoineen tarttui tilaisuuteen.

– Meluisassa ympäristössä häviää kolmannes lajeista, Francis kertoi Yhdysvaltain tiedeviikolla San Josessa helmikuussa. Hiljaisissa ympäristöissä pesi 32 lintulajia, kun kompressorin meteliin jäi vain 21.

Etenkin matalaääniset linnut kärsivät teollisuuden ja liikenteen huminasta, joka on tyypillisesti matalataajuista. Sitä vastoin korkea laulu kiirii tällaisen melun yli.

Taustahäly vaikeutti myös sellaisten lintujen elämää, jotka syövät hyönteisiä tai muita pikkueläimiä, koska maassa mönkivän ötökän rapina peittyy pieneenkin meteliin.

Korkeaääniset mustakurkkukolibrit kukoistivat jylyssä. Francis ja kumppanit laskivat tutkimuksessaan, että kolibrien pesistä 90 prosenttia oli meluympäristössä.

Melussa on hyvä elää, koska se pitää poissa kolibrin poikasia saalistavan kalifornianpensasnärhen.

Kolibrien menestys takaa myös niiden pölyttämien kasvien menestyksen. Tämä selvisi kokeessa, jossa tutkijat asettivat kukkiin hohtavaa jauhetta toimittamaan siitepölyn virkaa. Tekosiitepöly levisi huomattavasti tehokkaammin melualueilla kuin hiljaisilla.

Aiemmissakin tutkimuksissa on huomattu, että linnut välttyvät saalistukselta ollessaan alle sadan metrin päässä autoteistä. Toisaalta linnut eivät viihdy tiemelussa. Teiden tuntumassa ne hylkäävät pesiään useammin kuin rauhallisemmassa maastossa.

Eräät tutkijat pystyttivät kaiut­timista raikavalla metelillä ”aavemoottoritien” muuttolintujen reitille. Kolmannes muutoin alueella pysähtyvistä linnuista pysytteli poissa. Nekään, joita melu ei karkottanut, eivät pystyneet normaalisti tankkaamaan ravintoa muuttoa varten.

 

 


 

Katuvalojen kajossa kiiltomatonaaras hehkuttaa lyhtyään turhaan.

 

5. Romanssi jää syttymättä

Kovakuoriaisiin kuuluva kiiltomato on elävä valomerkki, jonka tärkeä viesti voi hukkua keinovaloon. Suomessa kiiltomadon löytää parhaiten kostean ruoi­kon tuntumasta juhannuksen tienoilta heinäkuun alkupuolelle. Se on pikkuruinen vihreä valotäplä maassa.

Valolla lentokyvytön kiiltomatonaaras houkuttelee lentävää koirasta paritteluun. Keinovalo voi kuitenkin häiritä kuoriaisten lisääntymispuuhia, kertoo tutkija Juhani Hopkins, joka tekee kiiltomadosta väitöskirjaa Oulun yliopistossa.

– Koiraat löytävät naaraat näiden valon avulla. Naaras ei ole kovin kirkas, ja katulampun alla se ei näy minnekään, Hopkins sanoo.

Myös pienet vihreät ulkovalot voivat houkuttaa koiraita naaraan sijasta. Tällaisia valoja tosin on harvassa. Hopkins ja hänen työtoverinsa kyllä pyydystivät sellaisella tehokkaasti koiraita tutkimuksiinsa.

Vielä ei ole selvää, kuinka paljon valosaaste haittaa kiiltomatoja ja vaikuttaako se niiden lukumäärään. Ainakin Britannias­sa tehdyt havainnot viittaavat siihen, että koiraan ja naaraan kohtaaminen vaikeutuu. Tutkijat huomasivat, että koiraat välttivät kirkkaita alueita, kun taas naaraat viihtyivät yhtä lailla hämärässä kuin valossa. Hyvin valaistuilla alueilla naaraat siis edelleen loistavat mutteivät pääse lisääntymään.

Kiiltomato ei ole ainoa hyönteinen, jota valo hämää. Sen osoittaa parvi, joka pörrää öisen katulampun kajossa. Lamppu vetää puoleensa erityisesti yöperhosia, jotka voivat tanssia itsensä kuolemaan sen ympärillä.

Eri lampputyypit houkuttelevat eri tavoin. Vanhanmallisten elohopealamppujen todettiin Kielissä Saksassa tappavan yhdessä yössä kolme miljoonaa hyönteistä.

Eräässä kokeessa ledivalot säästivät yöperhoset joukkotuholta. Sävyt kuitenkin ratkaisevat. Useimpien ledilamppujen loisteessa on nimittäin runsaasti lyhytaaltoista sinisävyistä aallonpituutta, jolle eliöt ovat herkkiä.

 

 


 

Valot houkuttelevat rantavesiin toisenlaisia eläimiä kuin pimeys.

 

6. Lajisto vaihtuu kehnompaan

Kaupunkien, satamien ja siltojen valot kuvastuvat ihmisten mielestä kauniisti vedenpinnasta, mutta valo myös uppoaa veden uumeniin. Yhdysvalloissa on havaittu, että kaupunkijärvessä on kymmenen kertaa enemmän valoa kuin maaseudun järvessä. Lampuista lähtevät fotonit tunkeutuvat kolmen metrin syvyyteen saakka.

Yövalaistussa vedessä alkaa tapahtua. Pimeä ja valoisa rannikkovesi kuhisevat erilaista elämää, sillä toiset tykkäävät pimeästä, toiset valosta.

Walesissa Exeterin ja Bangorin yliopistojen tutkijat asettivat mereen muovilevyjä, joista osan he jättivät pimeiksi ja osan valaisivat öisin valkeilla ledivaloilla. Levyt jätettiin veden asukkaiden valloitettaviksi.

Kolmen kuukauden kuluttua levyillä asui aika lailla erinäköistä porukkaa. Valo vaikutti 40 prosenttiin lajeista: joko houkutteli tai torjui niitä. Lamput esimerkiksi vähensivät tiettyjä eliöryhmiä, jotka tutkijoiden mukaan pitävät rannikon ekosysteemejä elinvoimaisina. Valosaaste voi lisätä alustaan kiinnittyviä eliöitä, jotka sotkevat satamia, kalankasvattamoita ja muita merirakennelmia.

Katuvalon loisteessa voi muuttua myös kalojen ja merinisäkkäiden käytös. Esimerkiksi lohenpoikasten päivärytmi ja liikkuminen voivat häiriintyä. Kanadassa kirjohylkeet ottavat tästä hyödyn irti ja kokoontuvat popsimaan lohenpoikasia valaistuille alueille. Kaupunkien rantojen läheisyyteen kerääntyy myös isoja petokaloja, joita valot vetävät puoleensa.

 

 


 

Nokkavalaita on saattanut ajaa rannalle kova meteli.

 

7. Valaat korottavat ääntään

Bahamaan kuuluvalle Abacossaarelle rantautui vuosia sitten toistakymmentä nokkavalasta. Osan paikalliset asukkaat onnistuivat palauttamaan mereen, osa kuoli siihen paikkaan. Tutkimuksessa valailta löydettiin verenvuotoa sisäkorvasta.

Samoihin aikoihin Yhdysvaltain merijalkaväki oli harjoituksissa samalla merialueella käyttänyt erittäin voimakkaita kaikuluotauslaitteita. Niillä voidaan tuottaa mereen 235 desibelin äänipulssi. Ihmisellä kipukynnys ylittyy 120 desibelissä.

Nokkavalaiden kohtaloa muistuttavia tapauksia on ollut myös esimerkiksi Kanariansaarilla ja Kreikassa, kun on pidetty merisotaharjoituksia. Täysin pitävä näyttö luotausmelun ja valaiden rantautumisten väliltä kuitenkin puuttuu. Kudostuhoa kärsiäkseen eläinten pitäisi uida enintään sadan metrin päässä äänilähteestä. Joka tapauksessa merenalainen jyly on voinut sekoittaa valaiden käytöstä ja saada ne rantautumaan.

Valaat käyttävät ääntä yhtey­denpitoon, suunnistamiseen ja saalistukseen. Melu voi häiritä näitä kaikkia toimintoja. Valaiden onkin paikoin korotettava ääntään tullakseen kuulluksi. Näin tekevät tutkimusten mukaan esimerkiksi musta-, miekka- ja maitovalaat.

 

 

Voimakas ääni voi pahimmillaan  aiheuttaa kalojen kuoleman.

 

8. Kalat kaikkoavat melusta

Meriä pidettiin joskus hiljaisuuden valtakuntana ja kaloja mykkinä, mutta kumpikaan ei pidä paikkaansa. Aallot, sateet, ukkonen, jään liikkeet, merenalaiset tulivuoret ja maanjäristykset pitävät huolen luontaisesta äänitapetista. Ihminen lisää siihen matalataajuista jyrinää ja äkillisiä voimakkaita jysähdyksiä.

Laivat tuottavat eniten ja laajimmalle alueelle tasaista meteliä moottoreillaan ja potkureillaan. Laivat eivät kuitenkaan yllä samanlaisiin desibeleihin kuin esimerkiksi tuulipuistotyömaa. Perustan paalutus tuottaa pinnan alle kovimpia ääniä, mitä meren eläimet voivat kohdata.

Eräässä kokeessa 240 desibelin tömähdykset tappoivat lohet häkissä, joka oli sijoitettu kymmenen metrin päähän junttaustyömaasta. Vielä kilometrin päässä kalat saivat metelistä vammoja. Siksi työmaita nykyisin eristetään muoviverhoilla.

Öljy- ja maakaasuesiintymien etsintään käytetyt äänitykit vetävät vertoja junttauksen äänille. Äänitykeillä luodatuilta alueilta ovatkin turska- ja sillisaaliit vähentyneet. Merieläinten kokemaa melualtistusta on verrattu siihen, että ihmisten olohuoneissa räjähtelisivät tämän tästä dynamiittipötköt. Kaiken lisäksi vesi johtaa ääntä paremmin kuin ilma.

Kaloilla ei ole korva-aukkoja, mutta ne kuulevat äänen värähtelyjä sisäkorvallaan ja kylkiviiva-aistillaan. Kalat voivat kuulla matalataajuisempia ääniä kuin ihminen.

– Kala käyttää ääniaaltoja petojen, saaliskalojen ja ympäristön havaitsemiseen. Monet kalat tuottavat itsekin ääniä. Esimerkiksi silli päästää peräaukon kautta kuplasarjoja, ja niitten avulla se ylläpitää parven kokoa pimeässä, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Teppo Vehanen.

Taustahäly peittää kalan viestintää ja heikentää kykyä tarkkailla ympäristöä äänen avulla.

Pahimmassa tapauksessa melu tappaa, jos kala osuu lähelle voimakasta äänilähdettä. Tavallisemmin möykkä aiheuttaa stressiä ja karkottaa.

Turskalla ja lohella tehdyissä kokeissa on osoitettu, että 70 desibelin ylittävä ääni saa aikaan lieviä muutoksia käytöksessä. Kun ääni voimistuu 90 desibeliin, mikä vastaa ihmisen huutamista, kalat stressaantuvat ja muuttavat merkittävästi käytöstään.