perjantai, 29. huhtikuu 2016

Haukkakanta hiipuu – syy ei yllätä

Varttuneiden metsien väheneminen kaventaa petolintujen elinalueita.

Hiirihaukka on paraikaa hautomassa. Untuvikot kuoriutuvat suureen kuuseen tai mäntyyn, noin kymmenen metrin korkeuteen rakennettuun risupesään touko- ja kesäkuun aikana.

Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan pesivän noin viitisen tuhatta hiirihaukkaparia. Kanta on hiipunut huomattavasti kolmen viime vuosikymmenen aikana. Nykyään hiirihaukka luokitellaan meillä uhanalaiseksi lajiksi.

Hiiri- ja muiden metsähaukkojen taantumisen oletetaan johtuvan tehometsätaloudesta ja varttuneiden metsien vähenemisestä.

”Sopivien elinympäristöjen kaventuessa petolintujen kilpailu elinalueista kovenee. Kanahaukka saattaa voimakkaampana lajina syrjäyttää hiirihaukan molemmille lajeille sopivilta pesimäpaikoilta”, kertoo museomestari ja filosofian tohtori Heidi Björklund Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Uhan alla

Hiirihaukka on eteläisessä Suomessa vielä varsin tavanomainen petolintu, mutta pohjoisessa se on jo harvinainen näky.

Hiiri-, kana- ja mehiläishaukka pesivät varttuneissa hieman harvemmissa metsissä, koska kookkaina lintuina niiden liikkuminen tiheiköissä on hankalaa.

Haukat eivät kilpaile samasta ravinnosta, sillä hiirihaukka syö pääosin jyrsijöitä, kanahaukka lintuja ja edellisiä harvalukuisempi mehiläishaukka ampiaisia ja niiden toukkia.

Varsinkin huonoina ravintokausina kanahaukka saattaa muiden petojen tavoin saalistaa myös itseään pienempiä petolintuja.

”Kanahaukan läsnäolo on hiirihaukalle uhka, joten se välttää asettumasta kanahaukan läheisyyteen”, Björklund kertoo.

Valmiiseen pesään

Hiiri- ja kanahaukka saattavat kuitenkin pesiä toistensa pesissä. Jos kanahaukan pesintä epäonnistuu ja se jättää pesänsä, niin hiiri- tai mehiläishaukka voi vallata valmiin pesän omakseen.

”Valmiin pesän ansiosta lintu ei joudu kuluttamaan energiaansa pesän rakentamiseen, vaan sen voimat säästyvät pesimiseen”, Björklund kertoo.

”Haukat rakentavat myös vaihtopesiä. Eri haukkalajit saattavat joskus pesiä samalla reviirillä eri vaihtopesissä saman pesimiskauden aikana.”

Lajien elinalueisiin vaikuttaa myös lajin sisäinen kilpailu elintilasta. Kanahaukka ei siedä lajitoveriaan noin neljää kilometriä lähempänä omaa pesäänsä.

”Jos varttuneita metsiä olisi tarpeeksi ja ne olisivat tarpeeksi yhtenäisiä, niin hiirihaukka löytäisi oman pesäpaikkansa kanahaukkojen revii-rien välistä.”

Pöllöt pesänvaltaajina

Hiirihaukan läntisen alalajin yksilöt talvehtivat Keski-Euroopassa ja saapuvat Suomeen helmi-maaliskuussa. Itäisen alalajin hiirihaukat vetäytyvät talveksi Afrikkaan saakka ja palaavat pesimäseuduilleen vasta huhtikuun loppupuolella.

”Varsinkin hyvinä myyrävuosina osa hiirihaukoista talvehtii myös Suomessa”, Björklund kertoo.

Hiirihaukan elintilaa kaventavat lisäksi etenkin viiru- ja lapinpöllö, jotka saattavat asettua hiirihaukan pesään ennen kuin hiirihaukka on palannut muuttomatkaltaan. Jyrsijöitä saalistavat pöllöt myös kilpailevat hiirihaukan kanssa samasta ravinnosta.

”Petolinnut elävät ja käyttäytyvät luontaisella tavallaan, eikä hiirihaukan taantumisesta voi syyttää muita petolintuja”, Björklund muistuttaa.

”Me ihmiset luomme ne puitteet, missä myös petolinnut elävät.”

 

Tiesitkö?

Hiirihaukka (Buteo buteo) on keskikokoinen petolintu, jolla on leveät siivet, lyhyt kaula ja lyhyehkö pyrstö, jonka pituus on suurin piirtein siipien leveys. Hiirihaukan pituus on 46–58 cm, siipien kärkiväli 110–132 cm, paino 0,55–1 kg. Naaras on koirasta kookkaampi.

Suomessa tavataan hiirihaukasta kahta alalajia: buteo ja vulpinus. Itäinen alalaji vulpinus on punaruskeampi ja siiviltään vaaleampi. Läntisen Buteo- alalajin yksilöt ovat kookkaampia, tummanruskeita ja niiden pyrstön tumma kärkivyö on leveämpi.

Hiirihaukka munii tavallisesti kahdesta kolmeen munaa. Enimmillään munia voi olla viisi. Naaras hautoo noin viitisen viikkoa. Haudonta-aikana hiirihaukat ovat arkoja ja saattavat hylätä pesän ihmisen häirinnän takia. Poikaset oppivat lentämään noin kuuden viikon ikäisinä.