Paikallisille asukkaille Papahanaumokuakea on pyhä merialue, mutta se toimii samalla myös luonnonsuojelualueena. Kulttuuri- ja luontoarvot uhkaavat mennä ristiin kalastuselinkeinon kanssa.

kartta

 

 

Ryhmä Havaijisaarten alkuperäisasukkaiden johtajia esittää, että presidentti Barack Obama laajentaisi Havaijin luoteisten saarien eli Papahanaumokuakean mertensuojelualuetta.

Papahanaumokuakea on jo nyt yksi maailman suurimpia mertensuojelualuita. Sen laajuus on 360 000 neliökilometriä, eli se on noin 20 000 neliökilometriä Suomea laajempi.

Alue ulottuu Havaijin läntisimmistä saarista luoteeseen suuntautuvana makkaramaisena kaistaleena 1 800 kilometrin päähän.

Alueella kaikki kaupallinen toiminta on tiukasti säädeltyä, joten se toimii merellisenä suojelualueena. Havaijilaisille olennaisempaa on kuitenkin alueen historiallinen, kulttuurinen ja kosmologinen merkitys.

Suojelualueeseen kuuluvilta saarilta, kuten Nihoalta ja Makumanamanalta on löydetty asutuksen jäänteitä ajalta ennen eurooppalaisten tuloa alueelle.

Alkuperäisasukkaat pyytävät presidenttiä laajentamaan suojelualuetta niin, että se kattaisi 200 merimailin matkan Havaijin luoteisten saarten talousvyöhykkeellä. Havaijin pääsaarten vedet jäisivät joka tapauksessa suojelualueen ulkopuolelle.

Jos toive toteutuu, olisi Papahanaumokuakea maailman suurin merellinen suojelualue.

Havaijin kalastajien etujärjestö Hawaii Longline Association on kuitenkin laajennusta vastaan. Kalastajat pelkäävät suojelun haittaavan heidän elinkeinoaan. Kyseisellä merialueella toimii 140 kalastusalusta.

Alkuperäisasukkaat luottavat presidentti Obamaan, joka on itsekin kotoisin Havaijilta.

Asukkaat muistuttavat, että jos suojelualue laajenee, se edesauttaisi monien kalalajien kantojen elpymistä, jolloin niiden pyytäminen muualla tuottaisi entistä paremman tuloksen.

Lisäksi kyseinen alue turvaisi monien uhanalaisten lajien, kuten valaiden, haiden, hawaijinhylkeen, liemikilpikonnan, mustajalka-albatrossin ja havaijinalbatrossin selvitymistä.