Harvardin professori, psykologi Amy Cuddy kertoo, että valehtelijan tunnistamiseen ei löydy mitään täysin varmaa keinoa.

Cuddyn mukaan ei kannata keskittyä johonkin yhteen suureen paljastukseen valehtelun bongaamisessa, vaan keskittyä ennemminkin tarkkailemaan eroavaisuuksia eri kommunikaation muodoissa, kertoo Time.

Huomioon kannattaakin ottaa kasvojen ilmeet, ryhti ja puhe.

 

”Valehtelu on kovaa työtä”, Cuddy sanoo.

”Kerromme tarinaa samalla, kun tukahdutamme toista. Ja jos se ei ole vielä tarpeeksi monimutkaista, suurin osa meistä kokee psykologista huonoa omaa tuntoa tehdessään tätä, jota yritämme sitten myös tukahduttaa. Meillä ei vain ole aivovoimaa kaiken tämän hallitsemiseen, ilman että jotain pääsee ’vuotamaan’ ”. Cuddy kertoo.

Paras keino havaita tällaisia ”vuotoja” on tarkkailla eroja sen välillä mitä ihmiset sanovat ja mitä he tekevät.

Ristiriidassa olevat asiat, kuten iloinen ääni yhdessä hermostuneen ilmeen kanssa, voivat olla erityisen paljastavia.

Cuddyn mukaan ihmiset ovat kuitenkin valitettavan huonoja huomaamaan valheita.

Ongelmana suurimmalle osalle on se, että ihmiset keskittyvät siihen, mitä muut sanovat, eivätkä tarpeeksi heidän tekoihinsa ja sanojen ja tekojen yhteyteen.