Puhelinten ohessa Nokia kehitteli paljon muutakin. Ehkä aika ei ollut oikea, sillä menestystä niillä ei tullut. Ehkä juuri siksi esimerkiksi kaulassa tai ranteessa pidettävän medaljongin myyntihinta on vuosien saatossa moninkertaistunut.

Nokian markkinointijohtaja Nina Nummentalo esitteli Nokia Kaleidoscope I -laitetta vuonna 2003.

 

Nokian markkinointijohtaja Nina Nummentalo esitteli Nokia Kaleidoscope I -laitetta vuonna 2003.

 

Nokia yritti vallata myös asustemarkkinoita vielä 2000-luvun alussa Imagewear-tuotteillaan. Yksi niistä on eräänlainen digitaalinen medaljonki, jossa oli myös kello. Nokia Medallion -"kuvakorun" piti mainostekstin mukaan tarjota käyttäjälleen "ainutlaatuinen tapa ilmaista itseään."

Kuvakoruun pystyi siirtämään kuvan tietokoneelta tai matkapuhelimesta langattomasti infrapunalla. Kuvakorua pystyi roikottamaan kaulassa tai hihnalla ranteessa.

 

Nokia Medallion -

 

Nokia Medallion -"kuvakorua" voi löytää myynnistä muun muassa eBay:stä.

 

Tuote ei ollut menestys, mutta nyt se on noussut arvoon arvaamattomaan. Verkkokauppa Ebayssa värkistä pyydetään enimmillään jopa lähes 900 euroa. Julkaisuvuonnaan sitä myytiin parin, kolmen sadan euron hintaan mallista riippuen.

Image Frame - digitaalinen kuvakehys

Nokia kehitteli aikoinaan myös Image Framen, joka oli käytännössä digitaalinen valokuvakehys. Ideana oli siirtää kännykuvat infrapunalla suoraan kehyksiin ja katsella niitä isommalta ruudulta. Image Framen koko oli 17 X 12,9 senttiä.

Myös tässä härpäkkeessä kuvia oli jo valmiiksi kolme kappaletta. Niitä tai omia kuvia laitteesta pystyi ihastelemaan yksittäin tai diaesityksenä. Laitteessa oli 5,1 tuuman taustavalaistu nestekidenäyttö.

Kovin tarkkaa kuvaa siihen ei voinut ladata, sillä tuettu kuvan enimmäiskoko oli nykymittapuun mukaan vaatimattomat 200 kilotavua – "eri kuvankäsittelytekniikoiden mukaan jopa yksi megatavu."

 

Kaaviokuvan avulla esitellään Nokian Image Frame:n painikkeita.

 

Nokian SU-4 Image Frame:n käyttöohjeet löytyvät yhä internetistä.

 

Innovaatioille naureskeltiin

Aavisteltiinko Nokiassa kenties jo kauan aikaa ennen muita, millaisen suosion kuvien jakaminen saa, kun yhtiö kehitti erikoisen Kaleidoscopen?

Kaleidoscope I oli Nokian mukaan "uudenlainen kuvalaite, jonka avulla voit katsella haluamasi yhteensopivia värikuvia missä tahansa tai näyttää niitä ystävillesi tai sukulaisillesi." Vähän kuin se lasten suosittu Viewmaster takavuosikymmeniltä. Laitteen sisällä on pieni lcd-näyttö, jota tiiraillaan linssin läpi kuin kaukoputkella.

Mukana tuli kolme kuvaa jo valmiiksi. Laitteeseen pystyi siis myös itse tallentamaan kuvia. Ohjekirja kertoo, että laitteella pystyy katselemaan kuvia "jopa" noin 50 minuuttia, kunnes akku loppuu.

Ainakin laitteen julkistamisen aikaan ns. kuvakiikarit herättivät nettifoorumeilla lähinnä naureskelua, ja huokailua yhtiön tulevaisuuden puolesta.

Retromuodin mukaisesti keräilijöiden piirissä kiinnostavaa on tänä päivänä kaikki, mistä löytyy yhtiön tuttu, sininen logo. Härpäkkeiden lisäksi keräilykohteina ovat niiden esillepanoon tarkoitetut kaapit, ja jopa tyhjät myyntipakkaukset.

Vaikkapa alkupään kommunikaattorin tyhjä laatikko saattaa olla kymmenien, jopa sadan euron arvoinen. Lopulta tietenkin vasta se, mitä joku on valmis maksamaan, kertoo tuotteen todellisen arvon.