Tämä Kemijoesta pyydetty järvitaimen on luonnonkala, jonka rasvaevä on tallessa.
 
Tämä Kemijoesta pyydetty järvitaimen on luonnonkala, jonka rasvaevä on tallessa.
 

Punalihaisille istutuskaloille on tulossa vuodesta 2017 alkaen merkintäpakko eli pakollinen eväleikkaus.

”Tämä on niitä vuoden alusta voimaan tulleen uuden kalastuslain hyviä asioita. Korjattavaakin lakiin jäi”, linjasi Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä Pohjois-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokouksessa Polvijärvellä.

Eväleikkauksen perusteella voidaan erottaa villit luonnonkalat, kuten lohet, taimenet ja nieriät istutetuista kaloista.

”Jotta laki saadaan toimimaan kentällä, tarvitaan yhteistyötä niin kalatalousviranomaisten kuin neuvonnankin välillä”, sanoo Myllylä. Hän jatkaa, että kalastuslain jalkauttaminen osakaskuntiin vie aikaa useita työntäyteisiä vuosia.

Uusi yhden kortin kalastonhoitomaksu helpottaa Myllylän mukaan erityisesti matkailua. Nyt kalastavat matkailijat voivat kalastaa yhdellä virvelillä ja uistimella koko maan lammissa, järvissä ja merellä.

Erityisesti rantamökkejä vuokraaville kalastusta harjoittaville asiakkaille, sekä kotimaisille että venäläisille, tämä on toivottu uudistus.