Vuonna 1991 Alpeilta löytynyt Ötzi tunnetaan paremmin kuin yksikään muu ihminen.

Maailman tarkin ruumiinavaus on jatkunut kaksi vuosikymmentä, työllistänyt satoja tutkijoita ja tuottanut uskomattoman yksityiskohtaista tietoa kivikauden kulkijan elämästä ja kuolemasta.

Listaukseen on kerätty vain tärkeimpiä tutkimustuloksia.

 

Kuolinaika

1994 Kudosten radiohiiliajoitus osoitti, että Ötzi kuoli kivikauden lopulla 3239–3103 eaa.

1998 Fysiologiset ja patologiset tutkimukset vahvistivat kuoliniäksi 45 vuotta.

 

Kallo

2007 Tomografiakuvassa Ötzin oikeassa ohimossa näkyi syvä iskumurtuma. Aivoissa häämötti tummana vauriolta vaikuttava alue.

2013 Aivokudosnäytteen koostumus ja verihyytymä vahvistivat ruhjeen todeksi.

 

Hampaat

2003 Hammaskiilteen isotoopit paljastivat, että Ötzi oli asunut Venostan laaksossa Italiassa. Synnyinkoti paikantui Isacron laaksoon nykyisen Bressanonen kaupungin tienoille.

2013 3D-tomografia todisti, että hampaat olivat viisauden-hampaita lukuun ottamatta tallessa mutta pahoin reikiintyneet. Ötzi poti myös ientulehdusta.

 

Lapa

2001 Röntgenkuva todisti, että Ötzi kuoli väkivaltaisesti. Vasempaan lapaan oli uponnut kivinen nuolenkärki.

2005 Kerroskuvaus tarkensi, että nuoli oli puhkaissut solisvaltimoon senttimetrin kokoisen reiän.

2015 Haavan repaleista löytyi fibriiniä, hyytymistekijää, joka kieli, että Ötzi menehtyi verenvuotoon nopeasti.

 

Sydän

2003 Tomografiakuvat viittasivat sydäntautiin: vatsa-aortassa näkyi selviä kovettumia.

2015 Dna:sta löytyi geenivirheitä, jotka nyky­­tiedon mukaan altistavat valtimotaudille.

 

Ruoansulatuselimistö

2007 Suolistosta löytyi siitepölyjä, jotka valaisivat Ötzin viimeisen elinpäivän tapahtumia. 33 tuntia ennen kuolemaansa hän oli vuorilla, käväisi sitten alhaalla laaksossa ja kipusi takaisin ylös.

2011 Mahalaukun sisällön dna-analyysi kavalsi viimeisen aterian: vuorikaurista. Sitä Ötzi söi vain 0,5–1,5 tuntia ennen kuolemaansa.

2016 Mahalaukun sisällön dna-analyysi osoitti, että Ötzi kantoi helikobakteeria.

 

Iho

2015 Spektrikuvaus löysi Öziltä kaikkiaan 61 tatuointia. Niillä on voitu hoitaa nivelkipuja, sillä ikimerkit on nakutettu akupunktiopisteisiin.

 

Dna

2008 Mitokondrion dna kertoi, että Ötzi kuului Euroopassa harvinaiseen K-haploryhmään ja saattoi olla hedelmätön.

2012 Koko perimän kartoitus laajensi kuvaa Ötzin ominaisuuksista ja sairauksista: ruskeat silmät ja hiukset, veriryhmä O, laktoosi-intoleranssi, borrelioosi.

2013 Ötzille löytyi 19 elossa olevaa miespuolista sukulaista. Tutkimuksessa verrattiin 3 700 keskieurooppalaisen Y-kromosomia Ötzin perimään.

2016 Mitokondriaalisen dna:n vertailu osoitti, että Ötzin ”äitilinja” on sammunut eikä hänellä ole naispuolisia sukulaisia.

 

Kasvot

2011 Valmistui moderni rekonstruktio Ötzistä. Se perustui 2010 tehtyyn kallon 3D-kuvaukseen.