Chilessä voit laskea laavaa syöksevän tulivuoren rinnettä, 20 kilometriä pitkästä laskusta taas saat nauttia Chamonix´ssa, ja Golanin kukkuloilla pujottelet piikkilankojen ja YK-sotilaiden välissä. Tässä seitsemän villiä laskettelukohdetta.

 

Laavaisin: Ski Pucón

skisportssteder-vulkan-body.jpg
 

 

Chilen Andeilla sijaitseva Ski Pucón tarjoaa sekä Etelä-Amerikan korkeimpiin kuuluvan laskettelukohteen että mahdollisuuden kurkistaa yhteen maailman aktiivisimmista tulivuorista. Laskettelijat voivat ennen laskua kavuta Villarica-kerrostulivuoren savuavan kraatterin reunalle katsomaan hehkuvan kuumaa magmaa. Sen jälkeen alkaa lasku 2 840 metristä rinnettä alas.

Tulivuori purkautui viimeksi vuonna 2015, ja silloin laavaa ja tuhkaa nousi kilometrin korkeuteen. Laskettelijoita varoitettiin ennen purkausta.

Ski Pucónin sijainti eteläisellä pallonpuoliskolla tarkoittaa sitä, että tulivuoren rinteillä pääsee laskettelemaan silloin, kun Euroopassa ei ole lunta. Laskettelukausi kestää kesäkuusta lokakuuhun.
 

 

Vaarallisin: Mount Hermon

 

skisportssteder-golan-2.jpg
 

 

Maailman kriisipesäkkeiden tuntumassa – Golanin kukkuloilla Israelin ja Syyrian välissä – sijaitsee Mount Hermonin laskettelukeskus. Israelilaiset perustivat keskuksen 1970-luvulla valloitettuaan kiistellyn vuoriston Jom Kippur -sodassa. Nykyisin alueella on runsaasti Israelin sotilaita ja poliiseja valvomassa turvallisuutta.

Vuoren huipulla YK:n korkeimmalla sijaitseva tarkkailupiste. Lähistöllä on myös miinakenttä.

 

skisportssteder-mount-hermon-wiki-israel
 

Mount Hermonilla voi törmätä lasketteleviin sotilaisiin.

 

Israelilaisessa laskettelukeskuksessa on viisi vanhaa tuolihissiä, mutta lumivarmuus ei kohteessa ole kaikkein paras, sillä se sijaitsee vain noin 1 600–2 040 metriä merenpinnan yläpuolella.
 

Lumivarmin: Mount Baker Ski Area

 

Mount Bakerin keskus Washingtonin osavaltiossa Yhdysvaltojen länsiosassa on pieni, mukava kohde, jossa on 10 hissiä, 38 rinnettä – ja keskimäärin 16,4 metriä lunta joka kaudella!

Hiihtokaudella 1998–1999 Mount Bakerissa tehtiin lumisuuden maailmanennätys, sillä tuolloin alueella oli kaikkiaan 29,9 metriä valkoista kultaa.

Laskettelukeskus sijaitsee vain 1 100–1 600 metrin korkeudessa Cascada Rangen vuoristossa, mutta tuulet tuovat sinne paljon kosteutta Tyyneltämereltä, ja siksi lunta kertyy ennätysmääriä.
 

Ei kompromisseja: La Grave

 

skisportssteder-la-grave.jpg
 

 

Kuvittele vuori, vain yksi kabiinihissi ylös ja ylhäältä off-piste-rinteitä joka suuntaan. Sellainen on La Grave.

Ranskassa sijaitseva lasketteluparatiisi on tarkoitettu kokeneille vapaalaskijoille. Rinteet sijaitsevat 2 150 metrin korkeudessa, ja ne kuuluvat eittämättä maailman haastavimpiin. Rinteillä ei ole opasteita, suoja-aitoja eikä lumivyörysuojia. Sen sijaan siellä on runsaasti jäätiköitä ja kallionkielekkeitä.
 

Suurin: Les Trois Vallées

 

skisportssteder-tre-dale-lille-2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Napsauta kuva suuremmaksi.

Määrä on laatua, jos haluaa laskea pitkiä liukuja huippuja kierrellen. Les Trois Vallées – Kolme laaksoa – on kiistämättä alan kärkipaikka: siellä on kaikkiaan 493 tehokasta rinnekilometriä.

Alueeseen kuuluu kolme hiihtokeskusta: Val Thorens, Méribel ja Courchevel, joista Val Thorens on suurin. Se myös sijaitsee Euroopan hiihtokeskuksista korkeimmalla (2 300 metriä).
 

Pelottavin: Crested Butte

 

skisportssteder-body-bag-lille.jpg
 

 

Maailmasta löytyy muitakin yhtä kammottavasti sisuskaluja raastavia rinteitä, mutta yhdelläkään muulla ei ole niin karmaisevaa nimeä kuin tällä: Body Bag – Ruumispussi – sijaitsee Crested Butten keskuksessa Coloradon osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Rinteen ensimmäisellä 85:llä korkeusmetrillä kalllistus on 55 astetta. Puustoisella rinteellä on myös paljon kiviä, jotka pitää joko kiertää tai joiden yli on hypättävä.

Hengästyttävä rinne on osa lajin taitureille varattua Extreme Limits -aluetta. Se oli ekstremeharrastajien ykköskohde 1990-luvun alussa, ja siellä järjestettiin myös Big mountain -vapaalaskukilpailuja.
 

Pisin off-piste-reitti: Chamonix

 

Ranskalaisesta Chamonix ´n hiihtokeskuksesta kannattaa ottaa gondolihissi Aiguille du Midin huipulle (3 842 metriä).

Ensimmäinen syy tähän on se, että kyseessä on maailman korkein gondolihissireitti. Toiseksi huippu kuuluu Mont Blancin vuoristoon, joten hissillä pääsee todella lähelle Mont Blancin korkeinta kohtaa (4 808 metriä). Huipulle halajavat joutuvat tosin kiipeämään sinne omin voimin. Ja kolmanneksi Aiguille de Midi tarjoaa 20 kilometriä pitkän laskun – 2 700 korkeusmetriä – kerrassaan kauniissa jäätikkömaisemissa.

Vallée Blanche on maailman pisin off-piste-reitti. Laskuun kannattaa ottaa mukaan rinteen tunteva vuoristo-opas.

 

skisportssteder-aiguille-du-midi-lille.j

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aiguille du Midi: aloituspiste.

Laskettelukeskukset – parhaimpien kohteiden laskukaava

Parhaimmat rinteet sijaitsevat 45 astetta päiväntasaajalta, vuoriston länsirinteellä JA niillä esiintyy lunta tuottavia kylmiä rintamia.