Veden sekoittuminen painaa muovihituset syvemmälle, eivätkä ne enää tartu mittaajien haaviin.

Muovia päätyy meriin valtaisia määriä. Viime vuonna julkaistun laskelman mukaan yhden ainoan vuoden lasti oli 4,8–12,7 miljoonaa tonnia.

Ajan mittaan muovi hapertuu ja hajoaa pieniksi hitusiksi, mikromuoviksi, jota kelluu virtausten mukana kaikkialle. Sitä on löytynyt muun muassa napa-alueiden jäästä ja eläinten vatsoista: kalat, linnut ja muut merieläimet kun erehtyvät luulemaan sitä ruuaksi.

Ongelman laajuutta ei silti vielä täysin tajuta, varoittaa valtameritutkija Tobias Kukulka Delawaren yliopistosta Yhdysvalloista. Hänen mukaansa nykyiset mittausmenetelmät antavat tilanteesta todellista ruusuisemman kuvan.

Muovin määrää arvioidaan esimerkiksi troolaamalla valtameren pintaa muutaman kilometrin matkalta ja laskemalla sitten, kuinka paljon muovihituja jäi haaviin.

”Tutkimukseni osoittaa, että veden sekoittuminen voi painaa muovihituja syvälle. Siksi pinnalta tehdyt mittaukset voivat olla rajusti pielessä”, Kukulka toteaa tutkimustiedotteessa.

Hän mallinsi kollegoineen aaltojen ja lämpötilan vaikutusta veden liikkeisiin ja siihen, minne muovihiukkaset vedessä uiskentelivat.

Kävi ilmi, että vaihtelu oli suurta. Esimerkiksi kesällä, kun veden pinta lämpeni, muovi pysyi pääosin pintakerroksessa, mutta kun se syksyllä jäähtyi, hituset painuivat veden mukana kohti pohjaa.

Vesikerrosten sotkeutumisen takia muovia ei Kukulkan mukaan saa poistetuksi pintaa siivilöimällä, kuten on ehdotettu, vaan pitää keksiä jotakin muuta.

Tulokset pätevät myös öljyyn ja muihin saasteisiin, hän huomauttaa.