Maitiaislahteen on valunut polttoöljyä muutamia satoja litroja. Pelastuslaitos imee öljyä vedestä parhaillaan. Vuotokohtaa etsitään tehtaalla yhä, mutta öljyä ei enää pääse vuotamaan lisää.

 

Mistä on kyse?

  • Stora Enson tehtaalla on vuotanut kymmeniä tonneja polttoöljyä
  • Öljyä on valunut tehtaan lattialle, maaperään ja järveen
  • Pelastuslaitos arvioi, että öljy saadaan pois vedestä torstain aikana
Heinola

Heinolan Rautsalon Maitiaislahdessa on päässyt raskasta lämmitettyä polttoöljyä veteen. Puolen päivän aikaan öljyä oltiin jo imemässä pois vedestä. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella on ensimmäistä kertaa käytössä myös harjakone, jolla öljyä kerätään pois vedestä.

Öljyvuoto alkoi torstaina aamuyöllä Stora Enson tehtaan rikkoutuneesta putkesta. Öljyä on vuotanut kaikkiaan 30–40 tonnia, josta pelastuslaitoksen mukaan suuri osa on jäänyt tehtaan lattialle.

– Öljyn tulo huomattiin tehdasalueella aamuyöllä ja se on katkaistu. Mutta sitä ei huomattu, että öljyä vuotaa järveen, sanoo päivystävä palomestari Petteri Haverinen.

Veteen on vuotanut arviolta muutamia satoja litroja öljyä.

Osa öljystä on valunut maaperään tehtaan alueelle. Pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan veteen on valunut arviolta alle tuhat litraa öljyä.

– Tietoa siitä, mikä on aiheuttanut putkirikon ei ole, eikä tarkka paikkakaan ole selvillä. Se tiedetään, että noin 30 000 litraa öljyä on jo kerätty talteen, Haverinen sanoo.

 

Heinolan kartta.

 

 

Tehtaalla on varajärjestelmänä puomit pumppaamon luona, mutta risut ovat painaneet tehtaan puomin veden pinnan alapuolelle.

– Siksi öljyä on päässyt leviämään noin sata metriä niistä eteenpäin.

Uutta öljyä ei enää pääse vuotamaan, sillä öljyhanat on suljettu. Päijät-Hämeen pelastuslaitos arvioi, että polttoöljy pystytään pumppaamaan pois vedestä torstain kuluessa.

– Tässä oli hyvää tuuria, että öljy valui tehtaan jäähdytysvesialtaaseen ja vuoto huomattiin siellä. Näin ollen suurin osa öljystä jäi sinne, toteaa päivystävä palomestari suuronnettomuuden riskistä.

Pelastuslaitoksen mukaan lintuja ei ole tahriintunut öljystä.

Tehtaan tuotantoon ei katkoja

Öljyvuodon paikkaa ei vielä puoleen päivään mennessä ollut löydetty.

– Vuotopaikka on jossain päivä- ja varastosäiliöiden välissä kulkevassa putkitunnelissa. Paikka on erittäin hankala, koska se sijaitsee tehtaan kytkinkentän alapauolella. kaivuutyöt ovat käynnissä molemmilla puolilla, selitää Heinolan Flutingtehtaan tuotantopäällikkö Mikko Palviainen.

Epäilty vuotokohta on putkiston laajenemislenkki, joka olisi vanhuuttaan pettänyt. Tehtaan sisällä on lisäksi käynnissä öljyntorjunta, mutta tuotantoa ei ole tarvinnut keskeyttää.

– Lähdetään siitä, että jos ympäristö on vaarantumassa, olemme valmiita ajamaan tuontannon alas. Mutta vielä ei ole siihen tarvetta. Tilanne on nyt hallussa, pyrimme suojaamaan henkilöstön turvallisuuden ja ympäristön ensisijaisesti, Palviainen linjaa.