Koko Suomi on saamassa maanantaina lumipeitteen. Aamuliikenteen aikaan eteläiseenkin Suomeen luvataan lunta jopa viiden sentin verran. Lämpötilan noustessa lumi sulaa kuitenkin nopeasti pois.

Talviliikennettä.

 

 

Vaikka suuressa osassa maata on jo saatu nauttia keväisistä säistä, ensi maanantaina koko Suomeen sataa todennäköisesti lunta.

– Lunta voi tulla muutama sentti, jopa viiden sentin verran, Ylen meteorologi Elina Lopperi kertoo.

Suomen ylle nousee sunnuntain ja maanantain välisenä yönä etelästä matalapaine. Kun lämpötila painuu yöllä nopeasti pakkasen puolelle, vesisateena alkava sade muuttuu märäksi lumeksi tai rännäksi.

– Lumisadealue pyyhkäisee maanantaipäivän aikana koko Suomen yli.

Aamuyöllä lunta tulee eteläisestä Suomesta Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Maanantaiaamuna lumisadealue ehtii Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen asti.

Autoilija, tarkkaile keliä

Luminen keli kannattaa huomioida myös maanantain aamuliikenteessä. Eteläisimmässä Suomessa lumisade on todennäköisesti jo aamuseitsemän aikaan ohi, mutta tiet ovat etelässäkin lumikerroksen peitossa.

Sää ei pysy talvisena pitkään. Lumi sulaa nopeasti pois lämpötilan kohotessa.

– Lämpötila nousee maanantaipäivän mittaan maan etelä- ja keskiosissa noin viiteen plusasteeseeen, Ylen meteorologi Elina Lopperi sanoo.

Maanantain sääennuste voi vielä muuttua. Tässä vaiheessa lumentulo näyttää kuitenkin todennäköiseltä.