Roomassa kerrottiin Neron soittaneen lyyraa kaupungin liekehtiessä.

Keisari Nero hallitsi mahtavaa valtakuntaa, mutta mieluiten hän musisoi, näytteli ja runoili. Vainoharhainen Nero ei tuntenut armoa niitä kohtaan, jotka yrittivät pitää hänet poissa näyttämöltä.

 
 

Pompeiuksen teatterin 8 000 katsojaa joutuivat hieraisemaan silmiään kesäisenä päivänä vuonna 59, kun tukeva nuori mies takkuisessa parrassa astui Rooman suurimmalle näyttämölle.

Mies oli pukeutunut liehuviin vaatteisiin, ja ylevä ilme kasvoillaan hän alkoi tyynesti lausua pitkää runoa.

Äkkiä katsomosta kuului kannustava huuto: ”Ah, Apollon!”

Lausuja ei ollut vielä päässyt viimeisiä säkeitä loppuun, kun sali puhkesi suuriin suosionosoituksiin. Katsojat mitä ilmeisemmin rakastivat tuota hassun näköistä lausujaa, sillä he vaativat, että tuon ”jumalaisen äänen” piti osallistua ohjelmassa seuraavana olevaan laulukilpailuun.

Mies epäröi hetken.

Hän oli liikuttunut kansan suosiosta, sillä tämä oli hänen ensimmäinen esiintymisensä teatterissa Roomassa.

Sitten hän ilmoittautui kilpailuun pudottamalla poletin saviruukkuun.

Kaksi pretoriaanikaartin sotilasta kantoi välittömästi taiteilijan lyyran näyttämölle, ja tämä aloitti pitkän sooloesityksen diivan arvokkuudella.

Yleisön joukossa ei ollut pienintäkään epäilystä kilpailun lopputuloksesta.

Voittaja olisi vuorenvarmasti tuo tukevahko nuorukainen.

Tosiasiassa mies itsekin oli tiennyt voittavansa jo ennen kilpailun alkamista. Hän oli nimittäin Rooman kaikkivaltias keisari, 21-vuotias Nero.

Nero lauloi tuntikausia paahtavan auringon alla, ja pretoriaanikaartilaiset partioivat penkkirivistöjen välissä ja pieksivät tai pidättivät ne, jotka eivät taputtaneet tai olivat jopa häpeämättömästi uskaltaneet nukahtaa.

Teatterin portit oli lukittu niin, että kukaan ei päässyt ulos, ja muuan nainen joutui jopa synnyttämään katsomossa yrittäen tukahduttaa tuskanhuutonsa.

Korkea-arvoiset roomalaiset yrittivät puolestaan ahtautua sisään hinnalla millä hyvänsä siinä pelossa, että heitä rangaistaisiin poissaolosta myöhemmin.

Pelko oli ymmärrettävä, sillä keisari Nero oli erittäin herkkänahkainen, mitä tuli hänen taiteellisiin esiintymisiinsä.

Moni, joka oli rohjennut yrittää ylipuhua Neron pidättäytymään tuollaisista alaluokkaisista puuhista, oli teloitettu tai karkotettu maasta.

Nuori keisari oli päättänyt, että Rooma saisi ihastella hänen taiteellisia lahjojaan, maksoi mitä maksoi.

 

 

Nero esiintyi usein teatterissa, mikä oli ennenkuulumatonta käytöstä Rooman keisarille.