• Kuva
     
     
    Deinotherium-norsueläimen rekonstruktio. Mittakaavana on nykyinen afrikannorsu.
     
     
  • Kuva
     
     
    Tämä luu löytyi Suomusjärveltä 50 vuotta sitten. Sitä luultiin mammuntin luuksi, mutta hiljattain luun on selvitetty olevan 5–19 miljoonaa vuotta vanha.
     
     

Salon Suomusjärveltä löytynyt, mammutin luuksi luultu luu onkin paljastunut nyt Deinotherium-norsueläimen luuksi, kertoo Helsingin yliopisto.

Nuori biologian ylioppilas Marja Simonsuuri teki löydön Salon Suomisjärveltä yli 50 vuotta sitten. Löytö jäi unohduksiin 40 vuodeksi, kunnes muuttonsa myötä samainen tutkija, nykyään professori Marja Sorsa, vei sen professori Mikael Forteliukselle.

Helsingin yliopisto kertoo, että juuri julkaistussa tutkimuksessa Suomusjärven luun iäksi on vahvistunut huikeat 5–19 miljoonaa vuotta.

 

– Se on näin noin sata kertaa vanhempi kuin Suomen tähän asti vanhin tunnettu nisäkkään luu, [vuonna 2005] Vuosaaresta löydetty noin 120 000 vuotta vanha mammutin luu, yliopisto kertoo tiedotteessaan.

– Luun muodon perusteella voidaan arvioida sen kuuluneen jo ennen mammutteja eläneen sukupuuttoon kuolleen Deinotherium-suvun norsueläimelle. Todennäköistä on, että luujäänteet ovat seilanneet valtavien jäälohkareiden sisällä sen aikaisen Yoldia-meren aaltojen kuljettamina Suomen rannoille, yliopisto kertoo.

– Luu on kappale isohkon norsueläimen olkaluun varren keskiosasta, luun kapeimmasta kohdasta. Se on uudelleenmineralisoitunut eli kivettynyt. Näin pienestä osasesta lajin tarkka tunnistaminen on haasteellista, mutta luun morfologiset piirteet viittaavat mioseeniaikana Euraasiassa esiintyneen Deinotherium-suvun norsueläimeen, kertoo luun analysoinut tutkija Juha Saarinen Lontoon Luonnonhistoriallisesta museosta.

Deinotherium merkitsee suomeksi ”hirmuinen eläin”. Se muistutti ruumiinrakenteeltaan norsuja, mutta oli varsin kaukaista sukua nykynorsuille.

– Tämä on hyvin opettavainen tarina, sanoo tiedotteessa evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitokselta.

– Ensinnäkin opimme, ettei pidä uskoa, etteikö Suomesta voisi löytyä tärkeitä fossiileja. Toiseksi opimme, että vaikka löytö jäisi pitkäksi aikaa odottamaan tutkimusta, sen tieteellinen arvo ei vähene, kunhan löytöpaikka pysyy tiedossa. Ja kolmanneksi opimme, ettei pidä olettaa, että yhdestoista löytö edustaa samaa lajia kuin kymmenen edellistä, Fortelius sanoo.