Suomalaistutkimuksessa havaittiin, että hiussuonien kasvattaminen rasvakudoksiin paransi liikalihavien hiirien aineenvaihduntaa, pienensi niiden rasvakudoksen määrää ja näytti estävän myös aineenvaihduntahäiriöön liittyvää tulehdustilaa kudoksissa.

Ylipainoisen miehen vatsa.  

 

Lihavuuteen liittyvän kakkostyypin diabeteksen hoidossa voidaan mahdollisesti tulevaisuudessa hyödyntää verisuonien kasvattamista rasvakudokseen, ehdottaa tuore suomalaistutkimus.

Cell Metabolism -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että pienten hiusverisuonten tiheyden lisääminen rasvakudoksessa verisuonikasvutekijä VEGF-B:n avulla muutti insuliinin toimintaa suotuisasti liikalihavissa hiirissä.

Hiirten valkoisen rasvakudoksen toiminta muuttui siten, että kun normaalisti sokeria ja rasvoja käytetään lämmöntuotantoon vain ruskeassa rasvakudoksessa, alkoi tutkittavilla hiirillä tätä tapahtua parhaimmillaan myös valkoisessa rasvakudoksessa. Helsingin yliopiston ja Wihurin tutkimuslaitoksen tutkijoiden mukaan tämä voi auttaa tyypin 2 diabeteksen hoidossa, sillä sen kehittymisessä tällä niin sanotulla valkoisella rasvalla on keskeinen rooli.

– Aluksi rasvakudos pystyy varastoimaan rasvaa tehokkaasti, mutta kun varastot ovat täynnä, rasvaa alkaa kertyä myös aineenvaihdunnan kannalta tärkeisiin kudoksiin kuten maksaan ja lihaksiin. Silloin nämä kudokset menettävät kyvyn reagoida insuliiniin, joka normaalisti auttaa verensokerin siirtymisessä kudoksiin, selittää tutkija Marius Robciuc.

Hiussuonien lisääntyminen rasvakudoksissa paransi liikalihavien hiirien aineenvaihduntaa, pienensi niiden rasvakudoksen määrää ja näytti estävän myös aineenvaihduntahäiriöön liittyvää tulehdustilaa kudoksissa. Tutkijoiden mukaan verisuonten välityksellä pystytäänkin vaikuttamaan tyypin 2 diabeteksessa esiintyvään aineenvaihdunnan häiriöön ja kudostulehdukseen.

Tyypin 2 diabetesta sairastaa maailmassa lähes 400 miljoonaa ihmistä, ja määrä on koko ajan lisääntymässä. Pääasiallisena syynä kakkostyypin diabeteksen yleistymiseen on liikalihavuus.