Vaakuksi nimetty fasaaniukko on sydämistynyt konneveteläisen Mauri Korhosen metsänraivuutöistä, mutta suostuu kuitenkin tulemaan syliin.

 

 

Mistä on kyse?

  • Konneveteläinen Mauri Korhonen joutui fasaanin silmätikuksi metsätöitä tehdessään.
  • Peloton fasaani on nimetty Vaakuksi, koska se huutelee usein Korhosen perään.
  • Vaakku ei pelkää Korhosten koiria eikä moottorisahan ääntäkään.
  • Korhonen arvelee, että Vaakku saattaa suojella mahdollista pesää lähimaastossa.

Linnuilla voi olla hyvin erilaisia kiinnostuksen kohteita. Toissa syksynä Suomussalmella metso havitteli baarin terassilta munkkikahveja ja seurasi ihmisiä kotiin asti. Eläkkeelle jäävä Mauri Korhonen taas joutui fasaanin silmätikuksi. Hän oli raivaamassa omia metsiään Konnevedellä lähellä Äänekoskea kaikessa rauhassa, kunnes urosfasaani aloitti vainonsa.

Jo viime syksynä Eeva ja Mauri Korhosen pihalla tepasteli kolme fasaania, mutta tänä keväänä tiluksille pölähti fasaanipariskunta. Naarasta ei ole viime aikoina näkynyt, mutta uros on ehtinyt nokkaista Mauri Korhosta muutamankin kerran.

– Ajattelin, onkohan kyse punaisesta väristä. Minulla on metsurin housut ja kengät, ja sahavehkeet ovat oranssinpunaisia. Jotenkin fasaani tuntuu hyökkäävän siihen, ja se tulee aina mukanani, sanoo Korhonen.

Koirat haukkuivat ja katsoivat minua, että tee ukko jotain, tuo tulloo kohta meidän tarhaan.

– Mauri Korhonen

Lintu-ukko jää jopa odottamaan Korhosta traktorin viereen ja seuraa Korhosta sitten metsään. Korhonen vei kerran fasaanin naapurin tontille, jotta se ei olisi haitoilla metsätöitä tehdessä.

– Se jäi sinne. Kun tulin pellon kautta takaisin, se oli rapun edessä. Ihan omituinen otus, Korhonen sanoo.

Korhonen nimesi linnun Vaakuksi, koska fasaani on mieltynyt Korhoselle huutelemiseen ja rääkymiseen. Fasaaniherra ei kuitenkaan ole selvästikään pitkävihainen, sillä Korhonen kertoo, että sen voi ottaa syliinkin. Silloin fasaani käyttäytyy varsin kiltisti eikä pistä yhtään hanttiin, vaikka sitä rapsuttaa leuan alta.

– Se kurnuttaa hiljakseen, kun sitä silittelee, sanoo Korhonen.

Kanalintu piilossa pesimässä?

Kainuun kanakoirakerho ry:n varapuheenjohtaja Jukka Hannus on törmännyt vastaavaan käyttäytymiseen fasaanien kohdalla. Hänen mukaansa Kainuun ilmasto on liian karua fasaaneille, mutta niitä istutetaan joka vuosi jonkin verran kanakoirien kanssa harjoitteluun. Luontaisesti lisääntyvää kantaa ei Kainuussa ole.

Hannus arvelee, että Vaakku-lintu puolustaa reviiriään.

– Keväällä kukoilla on kiima-aika. Helposti käy niin, että metsämies on sen reviirillä, sanoo Hannus.

Vaakkua ei paljoa kiinnosta, vaikka raivaussahat kävisivät vieressä. Lintu pyörii terän ja sahan välissä äänestä piittaamatta. Tosin moottorisahan ketjua se saattaa nokkaista, Korhonen kertoo.

Kun tulin pellon kautta takaisin, se oli rapun edessä. Ihan omituinen otus.

– Mauri Korhonen

– Ajattelin, että naaraskana pesii jossain tässä lähellä. Silloinhan lintu puolustaisi sitä, mutta toisaalta uros tulee aika pitkälle matkassani.

Välillä Vaakku tyytyy huutelemaan kauempaa, mutta metsänraivaus on linnulle jostain syystä ärsyke.

– Sitä se ei oikein hyväksy. Kun kävelen sahan kanssa, se nokkii saappaanvarsia koko ajan takaapäin eikä pelkää, Korhonen sanoo.

Vaakku jahtaa myös Korhosen traktoria ja seuraa miestä siten. Se myös kulkee Korhosten beagle-koirien vierestä, vaikka koirat tarhasta haukkuisivat.

– Koirat haukkuivat ja katsoivat minua, että tee ukko jotain, tuo tulloo kohta meidän tarhaan. Se on aika rohkea yksilö, toteaa Korhonen.

Se kurnuttaa hiljakseen, kun sitä silittelee.

– Mauri Korhonen

Metsänraivausta ei Vaakku ole onnistunut kuitenkaan estämään. Korhonen siirtää lintua jalallaan tai ottamalla syliin ja kuljettamalla sitä tarvittessa kauemmaksi. Vaakku kyllä juoksee saman tien takaisin. Korhosta hieman hirvittää, ettei sitkeä lintu jäisi vahingossa jonkin metsätyökalun uhriksi, koska se hyörii jaloissa niin innokkasti.

Vaakku saa kuitenkin jatkossakin kulkea Korhosen matkassa, eikä sitä haluta häätää pois. Niin pieni lintu ei aiheuta haittaa, Korhonen toteaa.

– En minä sille mitään tee. Se saa minun puolestani olla ihan rauhassa, kunhan haukka tai muu ei sitä sitten vie. Sitä on vain varottava tuolla metsässä.