Helsingin kaupunki havittelee osia Keskuspuistosta asuntorakentamiseen. Suunnitelma sai puiston liepeillä asuvat ihmiset sunnuntaina liikkeelle puolustamaan puiston säilyttämistä.

Maunulanmetsässä esiteltiin pyöräilijöille rakentamissuunnitelmia.

 

Maunulanmetsässä esiteltiin pyöräilijöille rakentamissuunnitelmia.

 

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) pysähtyi juoksulenkillään juttelemaan maunulalaisen Matti Arposen kanssa.

Kaupunki havittelee satojatuhansia uusia asukkaita lähivuosikymmeniä ja heille sopivia asuntojen rakennuspaikkoja. Niitä on nyt löydetty mm. Keskuspuistosta.

Erityisen käärmeissään ollaan muun muassa Pirkkolassa. Kaupunki pitää Hämeenlinnan väylän vartta mainiona rakennusmaana, mutta se leikkaisi siivuja Keskuspuistosta.

Paine virkistyskäyttöön kasvaa

– Ennenkuulumatonta! Keskuspuisto täytti vasta pari vuotta sitten sata vuotta, puuskahtaa Maija Hakanen Pirkkolan omakotiyhdistyksestä. Hän ihmettelee kaupungin kaavailuja, kun Keskuspuisto on asemakaavoitettukin.

 

Pirkkolan pisteessä laulettiin metsälauluja.

 

Pirkkolan pisteessä laulettiin metsälauluja.

 

– Kaupunkisuunnittelulautakuntakin on sanonut, että Keskuspuiston arvoja ei saa uhata. Mutta jos sinne tulee 20 000 uutta asukasta, eivät ne säily. Pirkkolan puistoalue vain kapenee ja virkistyskäytön paine kasvaa niin suureksi.

Hakasen mukaan Keskuspuiston puolustajat eri järjestöistä ja yhdistyksistä ovat lyöttäytyneet yhteen epäviralliseksi Keskuspuisto-ryhmäksi. Sunnuntaina eri puolilla puistoa järjestettin tietoiskuja ja tapahtumia puiston säilyttämisen puolesta.

Kun nyt ei vaan tehtäisi tyhmyyksiä.

– Tarja Koskela

"Kun ei vaan tehtäisi tyhmyyksiä"

Myös haagalaiset olivat liikkeellä. Pohjois-Haaga-seuran väki kokoontui Kehä I:n ylikulkusillalle pitämään omaa tempaustaan.

 

Kivihaan viljelypalstoilla grillattiin makkaraa ja pyydettiin ohikulkijoilta allekirjoituksia Keskuspuiston säilyttämistä vaativaan adressiin.

 

Kivihaan viljelypalstoilla grillattiin makkaraa ja pyydettiin allekirjoituksia adressiin. Kuva: Laura/Kivihaan viljelijät

 

– Me olemme yleensä rakentamisen puolesta mutta nyt sitä vastaan. Kun ei vaan nyt tehtäisi tyhmyyksiä, kertoi seuran puheenjohtaja Tarja Koskela.

Koskelan mukaan Helsingin nopea kasvu on sinänsä kannatettava asia ja juuri siksi tarvitaan viheralueita.

– Mutta pitääkö sitä rakentaa juuri arvokkaaseen Keskuspuistoon. No, siitä päättävät poliitikot ja me herätämme keskustelua.

Varoitus yli 100 vuoden takaa

Huolella puiston puolesta on kirjaimellisesti pitkät perinteet. Jo vuonna 1911 Keskuspuiston isäksi nimetty asemakaava-arkkitehti Bertel Jung varoitti:

Silloin kun kaupungin johonkin tarkoitukseen tarvitsemaan välttämätöntä tilaa ei voida tyydyttää rakennettavaksi tarkoitetuilla alueilla, on kiusaus katsella himoitsevin silmäyksin puistoja ja jo nyt osoittautunut suureksi (esim. Eläintarhan huvila-alue ja Kulkutautisairaala) ja varmasti se lisääntyy kaupungin kasvun mukana."

Meneillään on myös nimienkeruu adressiin. Siinä on tuhansia allekirjoituksia ja se luovutetaan kaupunkisuunnittelulautakunnalle vapun jälkeen juuri ennen lautakunnan kokousta.