Nälkä on menettänyt alkuperäisen merkityksensä.

Ystävä valitti lääkärille selkäänsä. Se kun ei tahdo suoristua. Koko ruotoon sattuu kävellessä. Ortopedi tutki ja tunnusteli potilaan päästä varpaisiin. Lopuksi kuului puolitotinen diagnoosi. ”Kuulepas kaveri, sinun selkärankasi ei ole vielä täysin sopeutunut pystyasentoon.”

Vuosituhansien taakse ovat jääneet myös vatsamme ja aivomme. Päivitys yltäkylläisiin oloihin on pahasti kesken.

Meillä on samat geenit ja ruoanhimo kuin esivanhemmillamme. Nykyisin emme vain käytä energiaa, jota innolla tankkaamme.

Tärkein syy siihen, että suuri enemmistö aikuisista kantaa kehossaan ylimääräisiä kiloja, ovat muuttuneet elinolot. Ne suosivat lihomista. Liikumme vähemmän ja istumme enemmän.

Nälkäkin on menettänyt alkuperäisen merkityksensä. Ruokahalua lietsoo pikemminkin mielihalu kuin suolissa kurniva nälkä.

Ennen syötiin ähkyyn vain silloin, kun heimon miehet saivat kellistettyä hirven tai pari. Nyt bakkanaalit voidaan järjestää periaatteessa vaikka joka päivä. Ylensyönti ei ole enää pahan päivän vara, vaan turha rengas vyötäröllä. Siellä sitä on itsellänikin – turhaa painolastia.

Tässä lihotaan, eikä muuta voida? Ei sentään.

Painonhallinnan yhtälö on loppujen lopuksi simppeli: Jos poltat enemmän kaloreita kuin nielet, niin laihdut. Jos taas syöt enemmän kuin kulutat, ylijäämä varastoituu, ja turpoat.

Tieto taipuu harvoin teoiksi, jos motivaatio puuttuu. Motivaatio voi kuitenkin herätä pienistä oivalluksista.

Oma oivallus sai alkunsa lapsen kysymyksestä: onko ihmisellä erillinen jälkiruokamaha? Piti miettiä hetken. Taitaa se niin olla.

Tutkimusten mukaan ihminen syö sitä enemmän, mitä runsaampi on valikoima, koska kylläisyys syntyy tietylle maulle, ei niinkään määrälle. Vatsa ei vedä enää yhtään porsaankyljystä, mutta jäätelölle löytyy tilaa. Esi-isille ruokalajikohtainen ruokahalu varmisti monipuolisen ravinnon. Meille se tekee karhunpalveluksen.

Tämä kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran astelee herkuista notkuvan noutopöydän ääreen. Mätä maltilla eri laatuja lautaselle.

Näyttelijä Mikko Kivinen on elävä esimerkki ruokalajikohtaisen ruokahalun voimasta. Kivinen pudotti 1990-luvun puolivälissä painoaan yhden pienen ihmisen verran, 43 kiloa. Ruokavalio oli karu – pelkkää näkkileipää. Kivisen dieetti ei ole terveellinen eikä suositeltava, mutta osoittaa, että pelkistäminen puree. Samaa ei jaksa syödä kuin nälkäänsä.

Jos maailman ainoita ruokia olisivat vesi ja näkkileipä, lihavuusongelma luultavasti katoaisi muutamassa vuodessa.