Vasemmalla on kuvattuna viimeisten 15 vuoden aikana löydetyt 41 ruskeaa kääpiötä ja oikealla on 116 uutta löytöä. Maan rataa kuvaavan valkean renkaan keskellä oleva piste edustaa emotähteä, jonka ympärille löydetyt ruskeat kääpiöt on sijoitettu sen mukaan, kuinka kaukana ne ovat tähdestä.

Tähtiä kiertävien ruskeiden kääpiöiden niukkuus - niin sanottu "ruskeiden kääpiöiden aavikko" - saattaa olla kääntymässä runsaudeksi.

Näitä epäonnistuneita tähtiä, jotka ovat kaasujättiläisten ja tähtien välimuotoja, on löydetty kyllä runsain mitoin vaeltelemassa yksinään avaruudessa. Tähtien ympäriltä niitä on tavattu silmiinpistävän vähän.

Mutta nyt ryhmä Sloan Digital Sky Survey-projektin tutkijoita on saanut haaviin kertaheitolla 112 ruskeaa kääpiötä, jotka uskollisesti kiertävät tähteä. Tämä on lähes kolme kertaa enemmän kuin kaikki viimeisten 15 vuoden löydöt.

Saalis seulottiin APOGEE-spektrografin kuvaaman 150 000 tähden joukosta. Kiertolaiset tunnistettiin niiden tähteä heiluttavan painovoimavaikutuksen perusteella.

Instrumenttia ei alunperin oltu suunniteltu tähtien kiertolaisten havaitsemiseen, vaan sen tarkoitus on ollut Linnunradan tähtien kemiallisten ominaisuuksien ja liikkeen kartottaminen. "Ruskeiden kääpiöiden löytymiseen vaadittava tarkkuus oli onnekas spektrografin suunnittelun bonus", sanoo APOGEE-tiimin vetäjä John Wilson.

Onnekasta oli nähtävästi myös se, että APOGEE tutkii nimenomaan jättiläistähtiä. Nick Troup, joka osallistui tutkimukseen, uskoo että ruskeita kääpiöitä löytyy juuri tällaisten tähtien ympäriltä.

"Useimmat planeettoja etsivät tutkijat ovat olleet kiinnostuneita löytämään seuraavan Maan, joten he ovat keskittäneet yrityksensä auringonkaltaisiin tähtiin", hän sanoo.

Ryhmä jatkaa ruskeiden kääpiöiden etsimistä APOGEElla. "Olemme malttamattomia näkemään, josko trendi pysyy samana, kun näytemäärä nousee monta kertaa suuremmaksi", Troup sanoo.