Hale-teleskoopin peili hionnassa

 

Palomarin observatorion 200-tuumaisen eli 5,08-metrisen Hale-teleskoopin pääpeili Caltechin optisessa pajassa joulukuussa1945.

Peilin lasiaihio valettiin jo vuonna 1934, mutta projekti oli monin tavoin epäonninen. Mammuttiteleskoopista piti tulla rakenteeltaan Ritchey-Chrétien, mutta hanketta vetänyt tähtitieteilijä George Ellery Hale suututti teleskooppia suunnitelleen George Willis Ritcheyn, joka lähti projektista ovet paukkuen.

Itse observatoriota, valtaisaa yli 40 metrin läpimittaista kupolia alettiin rakentaa vuonna 1936 Palomar-vuoren huipulle, mutta sota keskeytti sekä rakennustyöt että peilin hionnan.

Sodan jälkeen töitä jatkettiin ja valmis peili kuljetettiin observatorioon asennusta varten vuonna 1947. Kesti kuitenkin vielä kaksi vuotta ennen kuin jättiteleskooppi saatiin valmiiksi ja tutkimuskäyttöön se otettiin vuonna 1950.

Hale-teleskooppi piti hallussaan maailman suurimman kaukoputken titteliä vuoteen 1976, jolloin valmistui silloisen Neuvostoliiton kuusimetrinen BTA-teleskooppi. Sen optinen laatu osoittautui kuitenkin kehnoksi ja sijainti havaintokelien kannalta huonoksi.

Tällä hetkellä maailman suurin teleskooppi on La Palman saarella sijaitseva Gran Telescopio Canarias, jossa on 10,4 metrin läpimittainen peili. Se ei kuitenkaan ole yhtenäinen lasikappale, vaan rakentuu paloista.

Parhaillaan on rakenteilla Euroopan eteläisen observatorion E-ELT (European Extremely Large Telescope), jonka mosaiikkipeilin läpimitaksi tulee 39 metriä. Se valmistuu vuonna 2024.