Hirvien outoa käyttäytymistä ihmetellään Itä-Lapissa. Viime talvena hirvet ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen paljon vahinkoa myös varttuneessa metsässä, eivät ainoastaan taimikoissa.

Hirvituhoja Itä-Lapissa keväällä 2016

 

Itä-Lapissa hirvet ovat jostain syystä kalunneet myös varttuneiden puiden runkoja.

 

Hirvet ovat kalunneet pystöön kymmeniä puita muutamissa metsissä Kemijärvellä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Koti-Lappi -lehti.

Itä-Lapin metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari-Pekka Jumisko pitää hirvien käyttäytymistä ihan kummallisena.

– Kolmekymmentä vuotta olen työskennellyt metsäalalla, enkä ole aiemmin törmännyt näin mittavaan esiintymään, hän sanoo.

– Sellaisia kuitupuun vahvuisia syönnöksiä olen joskus nähnyt, mutta en näin vahvojen runkojen kaluamista.

Viittaa ravinneongelmaan

Jumiskosta hirvien käyttäytyminen viittaa eläimen ravinneongelmaan.

 

Hirvituhoja keväällä 2016 Kemijärvellä

 

 

Hänen mukaansa puita on kaluttu kahdesta metristä neljän metriin. Kevättalvi oli otollinen ylettyä korkealle. Lunta oli paljon hankikanto oli paikoin hyvä.

Runkovahinkoalueita on havaittu muun muassa Kemijärven yhteismetsän Nuolivaaran palstalla ja Outijärvellä päin.

– Siellä on talvella asustanut useampia hirviä. Sellaista talvilaidunaluettahan se on.

Kannattaa tarkkailla

Jumisko kehoittaa metsänomistajia tarkkailemaan palstojaan. Hirvituhojen lopullinen laajuus selviää, kun metsässä liikkuminen helpottuu. Toisaalta runkovahinkojen huomaaminen vaikeutuu, mitä pitemmälle kesä etenee ja metsä rehevöityy.

– Ja jos siellä jotakin on, niin sitten yhteys metsänhoitoyhdistykseen ja hakemaan mahdollista korvausta, Jari-Pekka Jumisko sanoo.

 

Hirvien jyrsimä puu Kemijärvellä keväällä 2016

 

Hirven aiheuttamia runkovaurioita on tänä keväänä havaittu Itä-Lapissa poikkeuksellisen paljon.