Suomen maaperällä on kansan lisäksi elänyt jo tuhansien vuosien ajan kotieläimiä, joita on jalostettu soveltumaan ihmisten tarpeisiin. Näissä alkuperäisroduissa vaikuttaakin olevan samoja stereotyyppisiä luonteenpiirteitä kuin niiden omistajissa.

Hevonen peltotöissä.

 

Sisukkuutta tarvittiin aikoinaan niin ihmisissä kuin kotieläimissä. 

 

Mistä on kyse?

  • Nykytiedon perusteella Suomessa on ollut koiria, lampaita ja nautoja jo noin 4 000 vuoden ajan.
  • Ei siis ole mikään ihme, että niissä vaikuttaa olevan samoja stereotyyppisiä luonteenpiirteitä kuin meissä suomalaisissa.
  • Suomessa on herätty varhaisessa vaiheessa suojelemaan alkuperäisrotuja.

Sotkamo

Nykytiedon perusteella Suomessa on ollut koiria, lampaita ja nautoja jo noin 4 000 vuoden ajan. Varsinaisesti suomalaisista alkuperäisroduista on alettu puhumaan 1800-luvun lopulla kun käyttöön on otettu rotukäsite. Ensimmäinen rotuyhdistys perustettiin vuonna 1898 itäsuomenkarjalle, lopuille 1900-luvun alkupuoliskolla.

Joka tapauksessa alkuperäisrotuja, kuten kyyttöjä, suomenhevosia, suomalaisia maatiaiskanoja sekä karjalankarhukoiria on pidetty ja jalostettu tiloilla jo pitkän aikaa. Ei siis ole mikään ihme, että niissä vaikuttaa olevan samoja stereotyyppisiä luonteenpiirteitä kuin meissä suomalaisissa.

 

Kyyttö.

 

Länsisuomenkarjaa on 1 500, kyyttöjä (kuvassa) 900 ja lapinlehmiä 600 eläintä.

 

– Ne ovat ihan samanlaisia jääräpäitä ja hirmu sinnikkäitä. Ne eivät anna periksi millään ja kun jotain päättävät, niin se sitten myös tehdään. Tavalla tai toisella oman päänsä pitävät, naurahtaa sotkamolaisen Sormulan luomutilan isäntä Jouko Sormula.

Suomalaiset alkuperäisrodut

Itäsuomenkarja eli kyyttö, pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä, länsisuomenkarja, suomenlammas, kainuunharmas, ahvenanmaanlammas, suomalainen maatiaiskana, suomenvuohi, suomenhevonen, suomenpystykorva, karjalankarhukoira, pohjanpystykorva, suomenajokoira sekä porokoiria.

Maatiaskissa voidaan periaatteessa laskea alkuperäisroduksi.

Kaksi sikakantaa, itäsuomalainen ja länsisuomalainen, kuolleet sukupuuttoon.

Sormulan tilalla on eri alkuperäisrotuja, kuten kyyttöjä ja suomenlampaita.

Varsinaista tutkimusta aiheesta ei ole tehty, mutta Luonnonvarakeskuksen professori Juha Kantanenkaan ei tyrmää ajatusta samoista luonteenpiirteistä.

– Voi siinä olla vinhaa perää, koska on pitkä yhteinen historia. Ihmiset ovat voineet tiedostamattaan valita samantyylisiä eläimiä, koska on tarvittu olosuhteisiin sopivia eläimiä.

Kantanen mainitsee karjanjalostaja Tatu Nissisen kirjoittamasta jalostuskirjasta 1900-luvun alkupuoliskolta, jossa käsitellään itäsuomenkarjan jalostamista.

– Nissinen ihmetteli ja pohti sitä, että minkä takia Itä-Suomen lehmät ovat kirjavia ja Länsi-Suomen yhtenäisen punaruskeita. Hän päätteli, että se johtuu kansojen luonteista. Länsi-Suomessa ihmiset ovat vakaita, eivätkä reagoi niin voimakkaasti ja tunteella kuin vaikkapa karjalaiset. Eli tavallaan ihmisten luonne näkyi hänen mielestään siinä, minkälaisia lehmiä he halusivat ja valikoivat.

Yksittäiset maatilat keskiössä

Suomessa on herätty varhaisessa vaiheessa suojelemaan alkuperäisrotuja. Yksittäiset ihmiset säilyttivät rotuja jo 1960-luvulla, ja valtiovalta aloitti suojelutoiminnan 1980-luvulla. Siitä huolimatta suomalaiset sikakannat ehtivät kuolla sukupuuttoon 1900-luvun puolessa välissä. Rodut ovat edelleen joko uhanalaisia tai vaarantuneita rotuja.

Alkuperäisrotuja säilytetään tänä päivänä monilla eri tavoilla. Esimerkiksi Suomesta löytyy kolme paikkaa, joista löytyy säilytyskarjoja eli niin sanottuja eläviä geenipankkeja.

 

suomenhevonen.

 

Suomenhevosia on noin 20 000, mutta lisääntyviä tammoja vain lähemmäs 1 000.

 

– Ensimmäikseksi niitä oli vankilamaatiloilla. Nyttemin esimerkiksi pohjoissuomenkarjaa, suomenlampaita ja kainuunharmaksia ylläpidetään Pelson vankilan maatilalla. Sitten on myös itäsuomenkarjaa Kainuun ammattiopiston Seppälän opetusmaatilalla, mainitsee professori Juha Kantanen.

Maatiaiskanoille perustettiin vuonna 1998 säilytysohjelma, jossa on 400 tilallista mukana. Mutta kuitenkaan kaikilla alkuperäisroduilla ei ole julkishallinnon ylläpitämiä geenipankkeja, joita Kantasen mukaan ehdottomasti tarvittaisiin.

 

Suomenlammas katsoo kameraan.

 

Alkuperäisroduista suomenlampaiden tilanne on paras, sillä niitä on yli 10 000 uuhta. Kainuunharmaita on noin 500–600 ja ahvenanmaanlampaita toista tuhatta.

 

– Erittäin keskeinen osuus rotujen ylläpidossa on yksittäisillä maatiloilla, jotka pystyvät saamaan alkuperäisrotujen kasvatustukea. Lisäksi Luke kokoaa pakastegeenipankkia.

Suomalaisten alkuperäisrotujen tulevaisuudessa Kantanen näkee rotukohtaisia eroja. Esimerkiksi maatiaiskana vaikuttaisi olevan hyvin turvassa, mutta isommat eläimet kuten suomenhevonen ja naudat ovat uhatuimpia.

 

Suomalainen maatiaiskana.

 

Suomalaisia maatiaiskanoilla on säilytysohjelma, jonka verkostoon kuuluvilla tilallisilla on noin 5 000 eläintä.

 

– Pitäisi vaikkapa tehdä tuotekehittelyä, jatkojalostaa maitoa ja lihaa, jotta saataisiin lisäarvoa. Kuluttajilla on iso rooli, koska kysyntä vaikuttaa siihen että kaupat ja ravintolat olisivat kiinnostuneita ostamaan tuotteita, jolloin tuottajat olisivat kiinnostuneita hyödyntämään alkuperäisrotuja.

Professori Juha Kantanen näkee myös tärkeänä, että alkuperäisrotujen kasvattajat saisivat tukea ja sen hakeminen ei tulisi liian työlääksi. Lisäksi myös kaikilla alkuperäisroduilla pitäisi olla elävä säilytyspaikka, jossa niitä ylläpidettäisiin, muistuttaa Kantanen.