Maija Itkonen.

 

Maija Itkonen sai idean nyhtökaurasta kaksi vuotta sitten.

 

Kaksi helsinkiläisnaista käynnisti viime viikolla elintarviketehtaan Järvenpäässä. Sitä ei tapahdu kovin usein nyky-Suomessa. Nyt tehtaassa on valmistettu jo pari tuhatta nyhtökaurapakkausta markettien hyllyille. Nyhtökaura on suomalainen innovaatio, joka voi mullistaa syömistä globaalisti. Kuulostaa uskomattomalta, mutta nyhtökaurasta on hiottu alusta asti täydellistä tuotetta.

Nyhtökauran tarina alkoi kaksi vuotta sitten, kun entinen muusikko, muotoilija ja start up -yrittäjä Maija Itkonen suostutteli lukioaikaisen ystävänsä, kauratutkija Reetta Kivelän kehittelemään kanssaan kaurasta kasvisproteenia eli jotain uutta lautaselle lihan tilalle. Itkonen on ollut lapsesta saakka kasvissyöjä. Kahden lapsen äitinä hän mietti usein, mitä tekisi ruuaksi. Tarvittiin muutakin kuin tofua ja papua.

Itkonen työskenteli amerikkalaisyrityksessä, joka oli ostanut hänen aiemman innovaationsa, langattomat latauspisteet. Puolentoista vuoden aikana Powermat-yrityksen brändijohtajana hän kypsytteli ajatuksia seuraavaksi projektikseen.

– Ei ollut kiirettä eikä pakkoa, mutta kirjoittelin itselleni, kuka minä olen ja mitä haluan. En etukäteen olisi uskonut, että seuraava juttu tulee ruuasta. Se oli niin lähellä minua, itsestään selvää.

Mutta sattuma ruokki altista mieltä. Itkonen luki New York Timesista lentokentällä artikkelin siitä, miten lihaa jäljittelevät kasvisproteiinit ovat kovassa nosteessa. 10 tunnin lentomatkan aikana hän piirsi ja kirjoitti visiotaan paperille.

– Tiesin heti, että Reetta voisi toteuttaa tämän.

Heti koneen laskeuduttua hän soitti Kivelälle.

Kivelä työskenteli silloin Fazerilla tutkimusjohtajana. Hän oli aiemmin väitellyt tohtoriksi kauran beetaglukaanista ja haaveili jo lapsena oman tehtaan perustamisesta.

Kun hän vastasi Itkosen puheluun, hänen oli vaikea ensin ymmärtää, miten Itkonen liittyy ruokaan, miten kaura liittyy lihaan ja miten tämän kaiken voisi tieteellisesti ratkaista. Pian Kivelä jäi kuitenkin vuorotteluvapaalle ja ryhtyi toteuttamaan Itkosen suunnitelmaa.

Viime vuoden huhtikuussa Kivelä ja Itkonen perustivat Gold & Green Foodsin, jonka yksi tuote on nyhtökaura ja tavoitteena vähentää lihaa ihmisten lautasilla.

– Uskoin, että onnistumme. En olisi muuten uskaltanut irtisanoutua. Maailma on täynnä erilaisia ideoita, mutta Maijalla on erityinen usko, jonka avulla hän saa asioita aikaiseksi, Kivelä kertaa.

Suoraan kaikkien lautaselle – ei piiloon luomuhyllylle

Vuodessa nyhtökaurasta on tullut ilmiö, joka on viety maistiaisissa käsistä ja johon kaikki uskovat rahoittajista kuntoilijoihin ja vegaaneista ravintoloitsijoihin. Gold & Green Foods on tehnyt sopimuksen S-Markettien, Keskon ja Stockmannin kanssa nyhtökauran jälleenmyynnistä. Syksyllä ovat vuorossa Ruotsin markkinat. Myös Kiinassa neuvotellaan yhteistyökuvioista.

Ruoka on ihmisille yhä tärkeämpää, lihan syönti kasvaa kestämätöntä vauhtia ja Suomi kaipaa menestystarinoita – nyhtökaura yhdistää monien ihmisten ajatuksia.

Jo alussa perustajanaiset tekivät selvän tehtäväjaon: Kivelä hoitaa itse tuotteen kehittämisen ja tuotannon. Itkonen kaiken muun.

Itkosen kontaktien ansiosta he saivat tuekseen nimekkäitä rahoittajia, kuten pariskunta Ilkka Herlinin ja Saara Kankaanrinnan. Kankaanrinta on myös Gold & Green Foodsin hallituksen jäsen.

– Olen ollut mukana siitä asti, kun tuote oli vasta myttyrä minigrip-pussissa, Saara Kankaanrinta sanoo.

Omien sanojensa mukaan hänet vakuutti se, että tuote on kestävä pohjia myöten.

– Siinä missä soijapeltojen tieltä kaadetaan sademetsää Etelä-Amerikassa, kauran tuotanto-olosuhteet me tunnemme. On tuotteen etu, että kaura on pohjoinen vilja, jonka osaamista ei ole joka puolella maailmaa, mutta meillä on.

Suomalainen kauratutkimus on maailman huippua ja Reetta Kivelä yksi parhaimmista kauratutkijoista. Tämä hidastaa varmasti myös kilpailevien tuotteiden tuloa markkinoille.

– On aivan realismia, että tuote on vielä kaikkialla ja kaikkien saatavilla. Koko tekemistä leimaa poikkeuksellinen kunnianhimon taso. Nyhtökauraa ei ole suunniteltu marginaaliin luomuhyllylle vaan aidosti kaikkien arkiruuaksi, Kankaanrinta kuvailee.

Tuote, tuotanto ja brändi ovat syntyneet pala palalta, mutta yhtä aikaa

Vuoden mittaan mukaan on valittu juuri oikeanlaisia yhteistyökumppaneita. Yksi niistä oli brändisuunnittelutoimisto Werklig ja sen toimitusjohtaja Janne Kaitala. Yritys on auttanut myös toisen suomalaistuotteen lähtöä maailmalle. Kyrö Distelliryn Napue-gini valittiin maailman parhaaksi ja yritys kasvaa kovaa vauhtia Suomessa ja maailmalla.

Kun Maija Itkonen saapui kauramaistiaistensa kanssa ensimmäistä kertaa tapaamiseen, Kaitala tiesi heti, että ollaan ison asian äärellä.

Työ Werkligin kanssa näkyy muun muassa siinä, ettei nyhtökauraa markkinoida vain vegaaneille, eikä se ole pelkkä lihankorvike vaan pakkaus yritetään saada jauhelihan ja kanasuikaleiden väliin koko kansan arkiruuaksi.

Maailma tarvitsee tätä tuotetta, Kaitala hehkuttaa ja uskoo, ettei nyhtökaurasta täyty vain vatsa, vaan sen avulla voimme tehdä kulutuksestamme kestävämpää ja syödä terveellisemmin.

Maistiaiset menivät muuallakin kuin kuumille kiville. Helsingissä Stockmannilla nyhtökaura loppui 11 minuutissa, Turussa riitti vain neljä minuuttia.

Tällä viikolla meni jo paremmin - Stockmannin lanseeraustilaisuudessa kaikki sata valmiiksi paikalle tullutta saivat maistiaisensa ja oman pakkauksensa. 

 

Nyhtökauraa paistinpannulla.

 

Nythtökaurasta haluttiin alusta asti tuote, jota voi paistaa. 

 

Nyhtökauraa halutaan tarjota myös ravintoloissa. Viime marraskuussa Itkonen kävi syömässä helsinkiläisessä korealaisravintolassa Kimchi Wagonissa. Lounas oli alku sille, että ensi kesänä ravintolan perustaja Ville Junttila joukkoineen rakentaa kokonaisen festarimenuun nyhtökauran ympärille Turun Ruisrockiin ja Helsingin Flow-festivaaleille.

Se on saavutus niin ravintolalle kuin nyhtökaurallekin. Erityisesti Flow-yleisö tulee festareille myös syömään, ja ravintolapaikoista käydään kovaa kilpailua.

Mikä sitten ravintoloitsijan mielestä tuotteessa on niin erinomaista?

– Vannoutuneena lihansyöjänä on sanottava, että rakenne on niin paljon lihaisampi kuin muilla markkinoiden vastaavilla tuotteilla, soijalla tai seitanilla. Ja onhan se hyvä lisä, että se on täällä Pohjolassa tuotettua, Junttila perustelee.

Tehtaan ikuistetut hetket

Reetta Kivelän viime kesä ja syksy kuluivat tuotteen testaukseen, ison kuvan ymmärtämiseen ja tutkimustiedon testaamiseen ja soveltamiseen itse tuotteessa: Saisiko oikeat palikat lopulta paikalleen, toimisiko rakenne, miten käy maulle.

Vielä tänä keväänä hän valvoi öitä ja mietti, saadaanko prosessi kuntoon.

– Alkukeväästä olin aika yksin teknisten asioiden kanssa, kun kaikki rakennettiin aivan alusta ja tehtiin ensimmäistä kertaa, Kivelä muistelee.

 

Kokki Johanna Hokanen esitteli nyhtökauraa Stockmannin Herkun asiakkaille.

 

Johanna Hokkanen esittelee nyhtökauraa Stockmannin lanseeraustilaisuudessa.

 

Työssä oli myös onnea matkassa. Se mitä paperilla piirrettiin, toimi käytännössä. Tiede ja käytäntö kohtasivatkin yllättävän nopeasti.

Seuraavaksi piti hankkia tilat ja monia uusia laitteita ja laitteiden osia, rakentaa tuotantoprosessia Järvenpäähän.

Tällä hetkellä Gold & Green Foods työllistää kymmenkunta henkeä. Kivelän kanssa ongelmia ratkovat elintarvikeosaajien lisäksi ihmiset, joiden tausta on auto- ja lääketeollisuudessa.

Reilu kuukausi sitten Kiinasta saapui ensimmäinen iso tuotantokone Järvenpäähän. Kun kone avattiin pakkauksestaan, hetkeä oli taltioimassa dokumenttiohjaaja Virpi Suutari kuvausryhmineen. Suutarin dokumentti yrittäjistä valmistuu puolentoista vuoden päästä.

– Maijan ja Reetan yritys on yksi kolmesta yrityksestä, joita seuraan. Tämä on elokuvallisesti hieno kohta päästä mukaan. Johtajienkin työ on vielä hyvin konkreettista ja kaikki on vielä edessä, Virpi Suutari kertoo.

Maija Itkosen mukaan viime vuosi kuulostaa nyt kerrattuna helpolta, mutta siihen on mahtunut hirveästi hinkkausta, epävarmuutta ja satoja ratkaistuja ongelmia.

Moni asia on nyt valmiina, mutta ison kuluttajajoukon mielipide puuttuu. Se selviää vähitellen. Nyhtökauraa on ennakkotilattu ympäri Suomea Leviä ja Oulua myöden.

Ja jo parituhatta nyhtökaurapakkausta on ostettu markettien hyllyiltä. Itkonen iloitsee siitä, että 250 gramman paketin hinta on se mitä toivottiin, 4–5 euroa.

–Mua jännittää, enkä mä voi kauheasti enää tehdä, Itkonen summaa.

Itkonen voi vain toivoa, että lihan tilalle valitaan entistä useammin nyhtökauraa.

 

 

Nyhtökauraa.

 

Nyhtökaura on valmistettu kaurasta, herneestä ja härkäpavusta.