http://ns.umich.edu/new/images/2016/starspot-images-give-insights-into-early-sun-zet-2011-orig-20160504.jpg
 
 
Zeta Andromedae -tähden pohjoisnavalla näkyy valtava auringonpilkku.
 

Tähtitieteilijät ovat havainneet kaukaisen tähden auringonpilkkuja. Yllättäen nämä pilkut käyttäytyvät aivan eri tavalla kuin Auringon pinnalla esiintyvät pilkut.

Tähdet ovat kuumia kaasupalloja, joiden sisällä myllertävät varatut hiukaset luovat voimakkaan magneettikentän. Paikoissa, joissa magneettikenttä tulee tähden sisältä ulos, näkyy auringonpilkku. Auringonpilkut ovat ympäristöään viileämpiä alueita.

Kotitähdellämme auringonpilkut näkyvät yleensä päiväntasaajan seutuvilla. Nyt havaitulla Zeta Andromedae -tähdellä ne ovat kuitenkin lähellä napoja.

"Havaitsemme suuren auringonpilkun tähden pohjoisnavalla. Emme pysty näkemään etelänapaa, mutta auringonpilkkuja on napojen lähistöllä olevilla leveysasteilla. Pilkkuja ei ole siellä samaan aikaan, vaan niitä on vuorotellen pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla", selittää Heidi Korhonen Kööpenhaminan yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan löytö viittaa siihen, että myös tähden sisäosien dynamiikan täytyy olla aivan erilainen kuin oman Aurinkomme. Todennäköinen syy tähän löytyy tähden vinhasta pyörimisestä.

"Nopea pyöriminen luo erilaisen ja erittäin voimakkaan magneettikentän", Korhonen valaisee. Löytö julkaistiin uusimmassa Nature-lehdessä.