Maa on tiettävästi ainoa planeetta, jolla on elämää, ja sekin on pieni ihme.

 

Aurinko oli Nasan mukaan nuoruudessaan hyvin myrskyisä. Noin neljä miljardia vuotta sitten Auringon kirkkaus oli vain noin kaksi kolmasosaa nykyisestä, mutta sen pinnalta ryöppysi suuria säteilypurkauksia aurinkokuntaan.

Säteilypurkaukset ovat saattaneet Nature Geoscience -tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan lämmittää Maata riittävästi, jotta planeetalla on tapahtunut elämän syntymiseen liittyviä kemiallisia reaktioita.

Maapallo sai alkuaikoinaan vain 70 prosenttia siitä energiasta, joka tulee Auringosta nykyään. Maapallon olisi pitänyt olla silloin siis jäinen pallo, mutta geologiset tutkimukset kertovat, että pinnalla oli sulaa vettä.

Nasan Kepler-luotain on tutkinut vieraita aurinkokuntia, ja tulosten perusteella on tehty malli aurinkokuntien kehittymisestä. Avaruudesta on löytynyt tähtiä, jotka muistuttavat Aurinkoa vain miljoonia vuosia syttymisensä jälkeen.

Nuorista tähdistä lähtee valtavia massapurkauksia. Aurinko vapauttaa niitä keskimäärin sadan vuoden välein, mutta nuoruudessaan niitä lähti kymmenen kertaa päivässä.

Maapallolla on nykyään purkauksilta suojaava magneettikenttä. Silti purkaukset voivat häiritä muun muassa radioliikennettä ja aiheuttaa revontulia.

Tutkijat olettavat, että varhainen Maapallo oli nykyistä suojattomampi. Silloin ilmakehä muodostui typpimolekyyleistä, jotka auringon säteily pilkkoi. Atomit yhdistyivät muiden kanssa hiilidioksidiksi ja hiilimonoksidiksi ja hapeksi. Hiilidioksidi ja tätä 300 kertaa voimakkaampi typpioksidi puolestaan alkoivat kasvihuonekaasuina lämmittää Maapalloa, jolloin jää saattoi sulaa.

Samalla säteily saattoi tarjota Maapallolle riittävästi energiaa monimutkaisten elämälle välttämättömien molekyylien, kuten rna:n ja dna:n muodostumiseen. Säteilyä ei ollut kuitenkaan liikaa, joten säteily ei myöskään tuhonnut luomiaan elämän ensiaskeleita.