Tutkimuksen kohteena oli Akira-niminen galaksi. Kuvassa on taiteilijan näkemys punaisesta Akirasta ja sen mustaa aukkoa syöttävästä sinisestä Tetsuo-galaksista.
 

Miksi useat galaksit muuttuvat ajan kuluessa hiljaiselon tyyssijoiksi, joissa uusia tähtiä ei synny? Tutkijat uskovat nyt löytäneensä vastauksen tähän pitkään askarruttaneeseen kysymykseen. Tähtien muodostumisen estää galaksissa lymyävän supermassiivisen mustan aukon aiheuttama tuuli.

Tähdet syntyvät, kun kaasupilvet galaksissa jäähtyvät ja tiivistyvät. Hiljaisissa galakseissa mustan aukon aikaansaama tähtienvälinen tuuli kuitenkin lämmittää mekaanisesti kaasua siinä määrin, että se estää tähtien kehityksen. "Tähtiä ei synny huolimatta kaasun yltäkylläisyydestä. Se on kuin aavikko tiheän pilvipeitteen alla", sanoo tutkimukseen osallistunut Edmond Cheung.

Fyysikot kutsuvat tällä tavalla elämänsä ehtoopuolelle kääntyneitä galakseja punaisiksi geysireiksi. Väri on punainen, koska nuoret siniset tähdet puuttuvat. Tutkijoiden mukaan punainen geysir -ilmiö on yllättävän yleinen ja saattaa olla selityksenä kaikille hiljaiseloa viettäville galakseille.

Tutkimuksen mahdollisti näkyvän valon MaNGA-kartoituksen tuottama aineisto. Sen avulla fyysikot kykenivät havaitsemaan galakseja kolmiulotteisesti ja selvittämään tähtien ja kaasujen liikkeet niiden sisällä.