perjantai, 27. toukokuu 2016

Nasan "täyttyvä huone" epäonnistui – Ehti vain 12 senttiin

 

Kansainväliselle avaruusasemalle lähetetty moduuli ei avautunut odotetulla tavalla, uutisoi ExtremeTech.

The Bigelow Expandable Activity Module (BEAM) lähti avaruuteen huhtikuussa. Se on kokeellinen täyttyvä 15 neliön asuintila, joka piti ottaa eilen käyttöön. Avaaminen ei kuitenkaan onnistunut.

BEAM yritettiin paineistaa hitaasti siten, että se olisi laajentunut. Toimenpidettä tarkkailtiin Nasasta käsin. Aluksi näytti siltä, että moduuli laajenee, mutta 12 sentin jälkeen se pysähtyi.

Tarkalleen ei vielä tiedetä, miksi moduuli pysähtyi, mutta tilannetta yritetään selvittää.

BEAM on vasta kokeilu, jonka pitäisi kertoa, kuinka luotettavia täytettävät tilat ovat. Ennaakkoon insinöörit eivät tienneet, miten materiaali selviäisi paineistamisesta.

Vastainkäymiset olivat odotettavissa, mutta tietysti kapselin toivottiin edes avautuvan.