maanantai, 30. toukokuu 2016

NASAn tutkimus: Ilmastonmuutos vaikuttaa Maan huojuntaan

Sarjassa Science Advances julkaistiin huhtikuussa NASAn Jet Propulsion Laboratoryn tutkimus, jossa osoitetaan, miten vesi ja jää vaikuttavat Maan akselin huojuntaan ja napojen sijaintiin.

Tutkijat ovat seuranneet Maan akselin huojuntaa ja magneettisen pohjoisnavan vähittäistä siirtymistä jo vuodesta 1899, vaikkei ilmiön tarkkaa mekanismia olekaan ymmärretty. Nyt kummassakin liikkeessä on NASAn mukaan tapahtunut muutos, joka liittyy vesi- ja jäämassojen jakautumisen muutoksiin maapallolla.

Muutosten johdosta magneettinen pohjoisnapa, joka on ainakin runsaat sata vuotta ollut hiljakseen matkalla kohti pohjoista Kanadaa, onkin alkanut liikkua Britteinsaarten suuntaan. Siihen vaikuttavat pohjoisten ja eteläisten napa-alueiden ja Grönlannin jäämassojen vähenemisen lisäksi muun muassa Intian niemimaan ja Kaspianmeren vesipula.

Maan akselin huojunta napojen ympärillä on sinänsä normaali ilmiö eikä se oli vaarallista, mutta sillä on käytännön seurauksia, jotka on otettava huomioon muun muassa gps-teknologiassa ja Maata seuraavien ja kartoittavien satelliittien tuottamien aineistojen käsittelyssä.