Oulun seudulle on pysähtynyt kevätmuutollaan enemmän äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia kuin kertaakaan yli 50 vuoteen. Keskiviikon WWF:n tehotarkkailussa Siikajoella laskettiin jo 104 kiljuhanhea, vaikka kausi on vielä kesken.

Kiljuhanhihavaintoja tänä keväänä Oulun seudulla.

 

Kiljuhanhi on Pohjoismaissa pesivistä lintulajeista uhanalaisin.

 

Suomessa on havaittu enemmän kiljuhanhia edellisen kerran 1960-lvun alussa, WWF Suomi tiedottaa.

– Kiljuhanhet voidaan tunnistaa yksilöllisesti vatsapuolella olevien epäsäännöllisten laikkukuvioiden perusteella, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

Oulun seudulla toukokuussa lepäilevien kiljuhanhien ainoa tunnettu pesimäalue on Pohjois-Norjassa. Suomessa varma kiljuhanhen pesintä todettiin viimeksi vuonna 1995.

Kiljuhanhi on Pohjoismaissa pesivistä lintulajeista uhanalaisin. Kiljuhanhen suojelutyön veteraani Juha Markkola WWF:n kiljuhanhityöryhmästä kertoo, että vuonna 2004 Oulun seudulla havaittiin vain kuusi kiljuhanhea.

– Usko oli koetuksella, vaikka tiesimmekin, että kiljuhanhia on sentään enemmän jäljellä, Markkola kertoo.

Pohjolan kiljuhanhet talvehtivat Pohjois-Kreikassa, missä niitä uhkaa salametsästys. Tilanne on viime vuosina parantunut käynnissä olevan kansainvälisen EU:n LIFE-rahaston tukeman hankeen työn tuloksena.