Pitkään tyhjillään ollut ravintolalaiva Teemu sekoitti ikävän cocktailin öljystä ja järvivedestä perjantaina Hämeenlinnassa. Aluksen nostoa yritetään loppuviikosta.

Ravintolalaiva Teemu pelastusrenkaan läpi kuvattuna

 

Ravintolalaiva Teemu on kallellaan Hämeenlinnan keskustan tuntumassa Vanajaveden rannassa.

Ravintolalaiva Teemu on uponnut Hämeenlinnan keskustaan Vanajaveden rantaan. Aluksesta on päässyt vesistöön öljyä, joka havaittiin perjantaina iltapäivällä. Pelastuslaitos on puomittanut laivan, kertoo Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen suunnittelija Paavo Jokinen.

– Sehän on surkean näköinen tilanne tällä hetkellä, kun Teemusta pääsee öljyä vesistöön. Teemu on uponnut, pohjakosketuksessa, ja siitä on vettä päässyt tiloihin, joissa on öljyä, kuten konehuone ja polttoainetankki. Jommasta kummasta tai molemmista on päässyt öljyä vesistöön. Työvuoro kävi sen perjantaina puomittamassa kaksinkertaisella imeytyspuomilla, ensin imeytysmakkarapuomilla ja sitten laajemmalti imeytysliinalla.

Maanantaina puoliltapäivin alkoi öljyn tyhjennys aluksesta. Alusta yritetään nostaa loppuviikosta.

 

Mies pitää imuletkua ravintolalaivan kannella

 

Teemun sisätiloista imettiin öljymateriaalia pois paineimuautolla.

 

– Lähde pitää saada tyrehtymään. Loppuviikosta, perjantai-lauantaina, on iso autonosturi vapautumassa siten, että se tulee nostamaan Teemua ylös. Hämeenlinnan VPK on tulossa puhtaalta puolelta pumppaamaan vettä pois, jotta se saadaan kevenemään.

Jokinen ei osaa vielä sanoa, nostetaanko alus kuiville nykyisellä paikallaan vai hinataanko se Kantolan satamaan nostettavaksi. Ratkaisu riippunee aluksen kunnosta.

– Ranta voi olla haasteellinen siitä suoraan nostaa, koska siinä kohdalla on katuverkkoa ja puustoa. Voisi olla järkevämpää, että se nostettaisiin satama-alueelta kuivatelakalle.

Ympäristövahinko voi tulla kalliiksi omistajalle

Vesistöön päässeen öljyn määrä ei ole suuri, arvioi Jokinen.

– Puhutaan kymmenistä tai maksimissaan sadoista litroista, mitä sieltä on päässyt vapautumaan. Uskallan epäillä, että puhutaan jommalla kummalla puolella sataa litraa, mitä päästön suuruus on. Silti kysymys on ympäristövahingosta: vesilinnut, vesistö ja rannat ovat uhattuina.

Öljyvahingon siivoukseen päästään, kun alus on saatu pois paikaltaan.

 

Öljyä veden pinnalla rannassa

 

Öljyn tuoksu leijuu vahvana ravintolalaivan ympäristössä.

 

– Nuotataan ympärillä oleva öljy puomeilla rantaan ja imeytetään se. Mahdollisesti tulee kaislikon niitto pois ja ehkä jopa kaivinkonetta joudutaan käyttämään rantavyöhykkeellä, arvioi Paavo Jokinen.

Siivouksen kustannuksista vastaa aina öljyn omistaja tai haltija.

– Rahallisesti kustannuksethan ovat huomattavat, mitä pienemmästäkin öljyvahingosta tulee. Siihen en uskalla ottaa minkäänlaista kantaa, mikä tämän vahingon hinta tulee olemaan, mutta kyllä siitä huomattava lasku varmasti tulee.

Ravintolalaiva Teemun omistaja oli vuoteen 2015 Hämeenlinnan Viihdekeskus. Yhtiö myytiin ja sen nimeksi tuli Seagullsit Oy. Yle tavoitti taustayhtiön palveluksessa olevan työntekijän, joka ei kuitenkaan kommentoi ravintolalaivan tilannetta. Yle ei tavoittanut uutta omistajaa.

Naapurilaiva Tyyne tarkistettu

Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutila on yllättynyt tilanteesta.

– Olen ollut erittäin hämmästynyt, että tällaista voi tapahtua, että laiva vuotaa. Pelastustoimi on ensimmäinen viranomainen, joka tarttui toimeen ja laittoi öljyntorjuntapuomit paikoilleen.

 

Öljyä pumpataan pois ravintolalaivan sisältä

 

Mustaa mömmöä on veden pinnalla aluksen sisällä.

 

Ravintolalaivan huono kunto tai sen sisältämä öljy eivät ole tulleet esiin kaupungin ympäristövalvonnassa.

– Jos olisi huomattu, että tässä on tämmöinen riski, olisi voitu alkaa selvittää toimia. Mutta meillä on hyvin laajasti valvontakohteita ja tämä ei ollut tullut esiin. Tässä on tiedonkulussa ollut katkoksia. Jatkoa ajatellen, jos liiketoiminta on lopetettu muutama vuosi sitten, niin pitäisi käynnistyä automaattisesti prosessi, jossa selvitettäisiin, miksi se laiva siellä edelleen on.

– Ely-keskus vastaa pilaantuneista maa-alueista, ja heillä on oma rooli tässä, eli keskustelemme varmasti viranomaisten kanssa tästä jatkosta, kertoo Heli Jutila.

Teemun vieressä on toinen, suurempi ravintolalaiva Tyyne. Pelastuslaitoksen suunnittelija Paavo Jokinen kävi tarkastamassa sen maanantaina.

– Tyyne on tarkastettu ja siellä ei ole öljyvahinkoriskiä. Sen pitäisi olla turvallinen, kertoo Jokinen.